Sulata rasva miedolla lämmöllä kattilassa. Ota kattila pois liedeltä, lisää paloiteltu suklaa ja sekoita, kunnes suklaa on sulanut.
Vatkaa huoneenlämpöiset munat ja sokeri vaaleaksi vaahdoksi.
Kaada suklaa-voiseos muna-sokerivaahdon joukkoon varovasti sekoittaen. Sekoita vehnäjauhot, kaakaojauhe, leivinjauhe ja vaniljasokeri keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan.
Kaada seos vuokaan ja paista uunin keskiosassa noin 20 minuuttia. Kakun kuuluu jäädä keskeltä tahmeaksi, hieman taikinamaiseksi tai jopa aavistuksen valuvaksi. Tarkkaile kakun kypsyyttä paiston aikana.
Irrota hieman jäähtynyt kakku vuoasta. Anna kakun tekeytyä jääkaapissa yön yli. Nosta kakku huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen tarjoamista, siivilöi pinnalle kaakaojauhetta tai tomusokeria. Tarjoa mutakakku esimerkiksi marjojen, jäätelön tai kermavaahdon kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Niin herkkua ettei säästynyt muruakaan seuraavalle päivälle vaikka ohjeessa suositeltiin nauttimaan vasta päivän päästä. ⭐️⭐️⭐️⭐️⭐️
Mari
3 vuotta sitten
Mie en ole kokeillut viel.
SH
4 vuotta sitten
Tämä ohje on tehty joko tosi hitaalle uunille tai nopealle leipurille, koska ainakin itsellä uuni seisoi lämpimänä vaikka kuinka pitkään ennen kuin olin saanut kaikki vaiheet tehtyä ja kakun uuniin.
Alex
5 vuotta sitten
mahtan hyväää
Minä_Vain
6 vuotta sitten
Ihan OK olisin käyttänyt omaa ohjetta mutta kävin kattoo täältä koska tässä ohjeessa käytetään suklaata. Ja tein tästä taikinasta muffinsseja. Kokeilin myös valkosuklaalla.