Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (24 cm) pohjan ja reunan väliin. Laita nachot monitoimikoneen kulhoon ja jauha pieneksi muruksi. Lisää sulatettu voi ja vesi. Lisää vettä tarvittaessa, jos seos tuntuu kuivalta eikä pysy kasassa. Painele seos vuoan pohjalle ja reunoille. Esipaista 200-asteisessa uunissa noin 5 minuuttia.
Ota broilerit huoneenlämpöön 30 minuuttia ennen valmistusta. Suikaloi paprikat ja viipaloi kevätsipulit. Hienonna puolet jalapenoviipaleista.
Ruskista broilerit pannussa öljyssä. Lisää paprikat ja paista sekoittaen 5 minuuttia. Lisää sitten kevätsipulit, tacokastike, valutetut pavut, hienonnetut jalapenot ja mausteet. Hauduta 5 minuuttia.
Levitä 1 desi juustoraastetta paistetun pohjan päälle. Lisää kanakastike. Valuta pinnalle juustokastike ja lisää loput juustoraasteesta. Laita jalapenoviipaleet päälle.
Paista piirakkaa 200-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä noin 15 minuuttia ennen tarjoamista.
Nachopiirakka säilyy hyvin seuraavaan päivään.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Raaka-aineet ovat samantyyppiset kuin nachoplatterissa, mutta tässä kaikki ovat yhtä mössöä ilman selkeitä makuja. Ei jatkoon.
Pp
22 päivää sitten
Ostin juustodipin. Meni roskiin kun oli niin hirveää sen takia. Täyte oli yksinään hyvää ilman valmistuotteita.
Tuunataan itse
24 päivää sitten
Kyllä jäi pohja kuivaksi! Voin ja veden vois ehkä surutta tuplata. Täyte on hyvää. Joskin laitoin pippuria, kuminaa varmasti 4x reseptin mukaan. Ja vielä chilirouhetta. Kun ei ollut jalopenoa. Nämä K-reseptit on mausteiden määrissä aina tehty aivan mitättömiksi.
J
1 kuukausi sitten
Muuten hyvä!, mutta pohjaa en saanut pysymään kasassa...
Texmexin ystävä
1 kuukausi sitten
Käykö nachopiirakkaan mustien papujen lisäksi myös Koskenlaskija vai ei?
K-Kuluttajapalvelu
1 kuukausi sitten
Hei! Juustokastikkeen voi halutessaan korvata Koskenlaskijan ruoka & dippi juustokastikkeella.
Texmexin ystävä
1 kuukausi sitten
Käykö mustat pavut?
K-Kuluttajapalvelu
1 kuukausi sitten
Texmexin ystävä, nachopiirakkaan voi hyvin käyttää myös mustapapuja.
Sufee
1 kuukausi sitten
Muutin ohjeesta nacho muruset perunamuusiksi ja tein tämän uunivuokaan. On todella hyvää ja juustoista. 😋
Kilpinen
2 kuukautta sitten
Tein ilman jalopenoa, ihan hyvää niinkin.
13.v kokki
2 kuukautta sitten
Tämä oli todella hyvä tehtiin perheen kansa ja minä nirsoimpana tykkäsin myös.