Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Leikkaa pestyt perunat kuorineen ohuiksi viipaleiksi. Voitele leivinpaperi öljyllä ja levitä perunaviipaleet pellille leivinpaperin päälle. Sivele perunoille öljyä.
Kypsennä perunoita 225-asteisessa uunissa noin 15 minuuttia. Siirrä perunat 5 minuutiksi grillivastuksen alle, jotta ne saavat väriä.
Ruskista jauheliha pannulla ja mausta tacomausteoksella. Lisää vesi ja kuumenna hetki. Lisää joukkoon lopuksi valutetut mustapavut.
Hienonna kuorittu punasipuli ja valkosipuli. Leikkaa tomaatit pieniksi kuutoiksi. Halkaise avokado, poista kivi ja kuori ja leikkaa hedelmäliha kuutioiksi. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna. Sekoita tuoresalsan ainekset keskenään.
Levitä jauheliha-mustapapuseos perunoiden pinnalle ja ripottele päälle juustoraaste. Paista 225-asteisen uunin ylätasolla vielä noin 10 minuuttia, kunnes juusto on sulanut. Lusikoi pinnalle tacokastiketta ja tuoresalsaa. Koristele tuoreella korianterilla ja tarjoa heti.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Perunat kärvähtivät (ilmeisesti ohut ei tarkoittanut mandoliinilla tehtyjä siivuja) ja muuttuivat vetisiksi jauhelihan alla ja tacomauste teki jauhelihasta tosi suolaisen ja tunkkaisen makuista. Ei mennyt jatkoon tämä resepti meillä!
Sirp
1 vuosi sitten
Olen vegetaarinen eikö ole vaihto ehtoja?
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
Sirp, jauhelihan voi halutessaan jättää kokonaan pois ja korvatata sen esimerkiksi toisella mustapapupakkauksella.