Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Pese juurekset huolellisesti. Viipaloi ne kuorineen ja asettele leivinpaperin päälle uunipellille.
Sulata voi pienessä kattilassa. Lisää kokonaiset salvianlehdet ja kuumenna voisulassa miedolla lämmöllä noin 5 minuuttia. Mausta suolalla. Pyörittele juurekset salviavoissa.
Paahda 225 asteessa uunin keskitasolla noin 40 minuuttia, kunnes juurekset ovat kypsiä ja saaneet kauniin pinnan. Kääntele juureksia 1–2 kertaa paistamisen aikana. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja tarjoa paahdettujen juuresten kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Kokeilen toistekin! Limetin mehu oli erinomainen lisä marinadiin. Kasvikset maistuivat hyvältä paistetun makkaran kanssa, sitruksen raikkaus taittoi makkaran rasvaisuutta. Jätin sipulin pois ja pilkoin tilalle puolikkaan lantun ja lisäsin marinadiin kuivattua valkosipulirouhetta. Kasvisten paistoaika oli tuplasti pidempi, koska suikaleista tuli melko paksut.