Uunissa paahdetut porkkanat viimeistellään vuohenjuustokastikkeella ja pähkinä-persiljamurulla. Tarjoa porkkanat esimerkiksi kanan fileepihvien kanssa.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Pese ja kuori porkkanat. Leikkaa ne pitkittäin puoliksi ja isommat tarvittaessa neljään osaan. Pyörittele öljy, hunaja ja mausteet porkkanoiden joukkoon.
Paahda 225 asteessa noin 25 minuuttia. Porkkanat saavat jäädä hiukan napakoiksi.
Murusta valutetut vuohenjuustokuutiot tai feta sauvasekoittimen kulhoon. Lisää 2 rkl jogurttia. Soseuta sauvasekoittimella paksuksi tahnaksi. Älä soseuta kauaa, sillä rakenne voi löystyä liikaa. Sekoita loppu jogurtti lusikalla joukkoon. Sekoita pähkinä-persiljamurun ainekset keskenään.
Paista fileepihvit öljyssä pannulla kypsiksi. Nosta kypsät porkkanat tarjoiluvadille. Pursota osa kastikkeesta raidoiksi porkkanoiden päälle ja koristele pähkinä-persiljamurulla. Tarjoa paahdetut porkkanat kanan fileepihvien kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Superhyvää! Lisäsin kastikkeeseen ihan vähän dijonin hunajasinappia ja tein kanssa kasvismausteella chilittömän version fetasta.
Perusjamppa
1 vuosi sitten
Jätettiin tuo persilja-pähkinöhössäkkö pois ja maustettuun "kastike" hunajalla ja sitruunamehulla. Tuli hyvää.
Kotikokkaaja
3 vuotta sitten
Huippuhyvää! Tuunasin kastiketta pistämällä siihen vähän hunajaa ja sitruunamehua happamuuden taittamiseksi. Porkkanat maustoin muuten samoin, mutta chilin tilalle laitoin kasvismaustesekoitusta wokeille. Grillattiin kylkeen marinoituja broilerin sisäfileitä.