Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Leikkaa pestyt perunat ja omena lohkoiksi. Levitä ne laakeaan uunivuokaan juuresten kanssa. Sekoita joukkoon öljy, johon on lisätty suola ja mustapippuri. Kypsennä 200 asteessa uunin keskitasolla noin 45 minuuttia, kunnes juurekset ovat kypsiä.
Raasta hyvin pestyn sitruunan kuori ja purista hedelmästä mehu. Sekoita kastikeainekset ja nosta kylmään maustumaan.
Paista broilerin sisäfileet pannulla tilkassa öljyä pakkauksen ohjeen mukaan 6–7 minuuttia välillä käännellen.
Leikkaa suippopaprika renkaiksi. Hienonna persilja ja ruohosipuli. Mausta sitruunanmehu hunajalla.
Nosta kypsät juurekset uunista. Sekoita kuumien juuresten joukkoon sitruunanmehu, paprikarenkaat, persilja ja ruohosipuli. Tarjoa juurekset broilerin sisäfileiden ja kastikkeen kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.