Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Kuori banaanit ja viipaloi ne paksuiksi viipaleiksi. Kuumenna rasva ja kaneli pannulla tai muurinpohjapannulla. Paista banaanipalat rasvassa kauniin ruskeiksi noin 2–3 minuuttia.
Mausta banaanit kardemummalla ja sokerilla. Tarjoa esimerkiksi jäätelön ja vaahterasiirapin kanssa
Vinkki! Paistetut banaanit maistuvat myös lettujen kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Vähän huono jos ei ole tarvikkeita mutta muuten hyvä
Krisu
9 vuotta sitten
Milloin Suomessa tuli keittiöihin jälkiruokaohje paistetuista banaaneista (voita, banaania ei muuta - ja sitä syötiin joko jäätelön tai kermavaahdon kera, mutta muuta ei ollut reseptissä)? Tehtiinkö niitä jo 1970-luvulla, vai myöhemmin, 1980-luvulla? Ei sentään ollut kuitenkaan mikään 1990-luvun keksintö.