Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sekoita munat ja jauhot kulhossa. Lisää maitoa vähitellen ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Sekoita taikinan joukkoon porkkanaraaste, sulatettu voi, sokeri, suola ja mausteet.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hyvää ja helppo valmistaa. Ohjeen mukaisesti tein ja hyvin onnistui.
Kannattaa jäähdyttää ennen leikkaamista. Palan päälle vaahterasiirappia, tuorejuustoavaahtoa ja saksanpähkinöitä. 😋
Jade
3 vuotta sitten
Tämä ohje on kyllä aika erikoinen.. 4 munaan ei mitenkään saa upotettua 5 dl jauhoja.. Välillä piti lorautella maitoa sekaan, että pystyi ylipäätään sekottamaan taikinaa. Litra maitoa tuntui kyllä aivan liian suurelta määrältä tähän taikinaan, ehkä 8 dl oli passeli määrä. Paistoin 40 min. Maistui pelkästäänkin mansikka-&omenahillon kanssa, ehkä suolaisetkin täytteet olisi voinut toimia?
Älä tee kirjaimellisesti ohjeen mukaan. Käytä järkeä
7 vuotta sitten
Jos ohje sanoo litra maitoa, ja ohjeeksi että maito lisätään vähitellen muna-jauho seokseen, ni järkikin sen sanoo että et kippaa koko litraa kerralla. Se riippuu ihan jauhoista tarvitseeko taikinamäärä koko litran. Näet taikinan paksuudesta millonko se on uuniin sopivaa.
sdfg
8 vuotta sitten
Täälllä myös jäi löysäksi 40min paistamisen jälkeen, mutta seuraavana päivänä jäähtyneenä oli oikein hyvää.
Leipoja
8 vuotta sitten
Tarvitseeko tätä kohottaa ennen paistamista?tein eilen onnistui tosi hyvin ai ai mitä herkkua oli.mieskin kehui.paistoin muuten pitempään mitä ohjeessa oli,tein ohjeen mukaan muutoin.annoin levähtää ennekuin leikkasin.kannattaa tehdä😉en ymmärrä miten epä onnistua?
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Leipoja, pannaria ei kohoteta ennen paistamista.
Kotikokki
8 vuotta sitten
Sama homma, pannari oli uunissa 200 asteessa n. tunnin ja silti mössöä, kunnes jäähtyi viileäksi. Inkivääriä oli myös ehdottomasti liikaa omaan makuun, tuntui maistuvan pelkältä inkivääriltä.
Ei vedä vertoja tavalliselle pannarille!
Simo
8 vuotta sitten
Onkohan ohjeessa varmasti ainesten suhde / paistolämpötila oikein? Oma pannukakku oli hyvänmakuinen mutta rakenteeltaan mössöä vaikka paistoi tunnin. Mietin myös ohjeen alkua, "sekoita munat ja jauhot ja lisää maitoa vähitellen..."; eikö yleensä tehdä toisin päin, sekoitetaan munamaito ja sitten lisätään jauhot erissä?
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Simo, harmillista kuulla, ettei pannari kypsynyt ohjeistetussa ajassa. Paistoaika on ohjeellinen ja uunien tehoissa voi myös jonkin verran olla eroja. Välitän palautteesi tiedoksi resepteistä vastaaville henkilöille.