Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Piirrä enkelin kaavat voipaperille tai pahville. Kaaviloi taikina ohueksi ja leikkaa taikinasta enkelin osat: 1 x enkeli ja 2 x helma. (Huom! Leikkaa helmakappaleet toistensa peilikuvana.)
Leikkaa enkelin siipiin haluamasi malliset aukot. Viipaloi karamellit aivan ohuiksi viipaleiksi. Levitä siipien aukkoihin karkkisilppua ohut, peittävä kerros. Paista enkelin osia 175-asteisen uunin keskitasolla 7–9 minuuttia. Karkkisilppu sulaa ja kuohuu paiston aikana. Jos sitä on liikaa, se saattaa kiehua yli.
Leikkaa tarvittaessa enkelin helmaosien reunat terävällä veitsellä suoriksi piparien ollessa vielä lämpimiä. Anna jäähtyä pellillä.
Koristele piparienkelin osat sokerikuorrutteella, nonparelleilla, koristerakeilla ja/tai kookoshiutaleilla ennen kokoamista. Sulata sokeria valurautaisella paistinpannulla. Varo, ettei sokeri pääse tummumaan. Kiinnitä helmakappaleet enkeliin pisimmiltä sivuiltaan. Kiinnitä helmakappaleet lopuksi toisiinsa. Helmasta muodostuu kolmio, joka pitää enkelin pystyssä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.