Jäljennä reen kaavat leivinpaperille ja leikkaa ne irti.
Kaaviloi taikina noin 4 mm:n paksuiseksi levyksi leivinpaperin päällä. Leikkaa osat kaavojen avulla taikinasta. (2 x sivukappale, 1 x iso pohjakappale, 1 x pieni pohjakappale) Leikkaa sivukappaleet toistensa peilikuviksi. Poista ylimääräinen taikina osien ympäriltä. (Tällöin reen osia ei tarvitse tarpeettomasti nostella.)
Paista 200-asteisessa uunissa noin 8–10 minuuttia. Kaaviloi taikinasta haluamasi kokoinen alusta reelle ja paista se erikseen.
Valmista tomusokerikuorrutus koristelua varten. Sekoita tomusokeri ja valkuainen tasaiseksi seokseksi ja värjää se halutessasi karamellivärillä. Koristele piparireen osat ennen kokoamista tomusokerikuorrutuksella, nonparelleilla, koristerakeilla ja kookoshiutaleilla.
Sulata sokeria valurautaisella paistinpannulla ja kasta reen liitoskohdat sokeriin. Liitä ensin reen pohjakappaleet yhteen, pienempi kappale eteen laidaksi. Kiinnitä sitten pohjakappale ja sivukappaleet yhteen. Kiinnitä reki lopuksi alustaan. Täytä lahjareki halutessasi karamelleilla. Leivo lopusta taikinasta erimallisia pipareita, esimerkiksi poroja.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
miksi tässä ei kerrota esim: Mitta-kaavoja tai muita rakennusohjeita?
K-Kuluttajapalvelu
2 kuukautta sitten
Linkki piparireen kaavoihin löytyy reseptin ensimmäisestä työvaiheesta.
Joululeipuri
1 vuosi sitten
Kaavat olisi kivat
Kiinnostunut
2 vuotta sitten
Löytyisikö tästä enää kaavoja jostain?
Poropeukalo
2 vuotta sitten
Mistähän löytyy reen kaavat, kun linkistä (ei myöskään 8v sitten ilmoitetusta) ei sivua löydy? Sama ongelma ilmeisesti joka vuosi, kommenteista päätellen.
K-Kuluttajapalvelu
4 vuotta sitten
Tia, kiitos huomiosta. Päivitämme reseptiä.
Tia
4 vuotta sitten
Onko tätä kaavaa vielä saatavana jostakin? kyseinen linkki ei toimi..
Jaana
10 vuotta sitten
Tuli hieno reki. Isolle alustalle, viereen poroja ja iso kasa karkkeja rekeen. Sellofaaniin ja lahjaksi.