Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: yli 60 min
aktiivinen 45 min / passiivinen 4 h
Pohja
Pingota leivinpaperi irtopohjavuoan (ø 20 cm) pohjan ja reunan väliin.
Hienonna keksit ja pistaasit monitoimikoneessa muruiksi. Keksit voi murskata myös kestävän pakastuspussin sisällä kaulimella painelemalla ja pistaasit veitsellä rouhimalla. Sekoita keksimurun joukkoon sulatettu voi.
Painele keksiseos vuoan pohjalle. Nosta jähmettymään jääkaappiin moussen valmistamisen ajaksi.
Pistaasimousse
Laita liivatteet pehmenemään reiluun määrään kylmää vettä noin 5 minuutiksi.
Vatkaa kerma löysäksi vaahdoksi. Lisää tuorejuusto, 200 g pistaasilevitettä ja sokeri ja vatkaa nopeasti tasaiseksi.
Sekoita vesi ja sitruunamehu. Kuumenna neste lähes kiehuvaksi. Puristele vesi liivatelehdistä ja liuota ne kuumaan sitruunaveteen. Kaada liivateseos moussemassaan voimakkaasti sekoittaen.
Kaada täyte vuokaan pohjan päälle. Levitä tasaiseksi. Siirrä jääkaappiin hyytymään vähintään neljäksi tunniksi tai seuraavaan päivään.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Voiko käyttää liivatteen sijasta agar agaria tai cream Fixiä?
inka<3
21 päivää sitten
yo onko ostoslistassa turhaan että 2 kpl pistaasipähkinöi ko valmistukseen menee 50+20g ?
Mummi -63
26 päivää sitten
Huippu kakku,kaikki vieraat tykkäsivät 🤗😋
Sakke
1 kuukausi sitten
Kiitos ohjeesta,
Tein kakun puolet pienempänä ja gluteenittomana, käytin agar agaria.
Pistaasi
1 kuukausi sitten
Hyvä ja kaunis kakku. Täältä saadun vinkin perusteella laitoin vain 5 liivatetta ja onnistui hyvin. Lisäsin liivatenesteen kuumana joukkoon ja vatkasin sähkövatkaimella nopeasti joukkoon. Levitettä lämmitin mikrossa hetken, oli helppo levittää. Parhaimmillaan kakku on seuraavana päivänä.
Ninni
1 kuukausi sitten
Jätin sokerin pois mutta silti makuuni liian makea.
Hansumaarit
1 kuukausi sitten
Aivan ihana! Kaikilta syöjiltä loistava arvosana. Jatkoon meni.
Kuorrutetta kans
1 kuukausi sitten
Herkullinen makukombo, maistui vauvasta vaariin. Ongelmana hyytyminen - kakku jäi liian löysäksi mousseksi, vaikka noudatin ohjetta täsmällisesti ja hyydytin yön yli jääkaapissa. Paksua pistaasikuorrutetta oli lähes mahdoton levittää löysän pinnan päälle ja moussereunat lähtivät valumaan yli laidan. Harmittaa kakun ulkonäkö, mutta onneksi maku korvasi asian!
Pääsiäisleipuri
1 kuukausi sitten
Liivatetta oli mielestäni liikaa, sillä kakusta tuli kuminen ja maku hävisi. Muuten kiva resepti, mutta tekisin vähemmällä liivatemäärällä.
Pistaasihirmu
1 kuukausi sitten
Erittäin herkullinen kakku! Isovanhemmatkin olivat ihan ihmeissään että miten voi olla näin hyvää.
Tehdään myös uudestaan!
Tietämätön
1 kuukausi sitten
Voiko tätä kakkua pakastaa? Vaikka ennen koristelua jos se ei kestä pakastusta?
K-Kuluttajapalvelu
1 kuukausi sitten
Hei Tietämätön,
Kakku kestää pakastuksen, mutta kuorrute "hikoilee" sulatuksessa, eli kannattaa kuorruttaa ja koristella vasta ennen tarjoilua.
Emppu-Aada 🩷
1 kuukausi sitten
Kakku oli aivan taivaallista arvostan reseptiä kesäjuhlissa ihanan mehevä
K-Kuluttajapalvelu
1 kuukausi sitten
Kiitos palautteesta, ohjetta tarkennettu.
Syödään pois
1 kuukausi sitten
Pistaasilevite sopii hyvin juustokakkuun ja digestive-pohjan pariksi. Maku on hyvä. Edellisestä juustokakustani oli aikaa, joten halusin vain "luottaa prosessiin". Muuten hyvään reseptiin suosittelen katsomaan liivatteen käytön ohjeen muualta. Jos teet näin, että liuotat pehmenneen liivatteen muutamaan rkl kuumaa sitruunavettä, jätät sen odottamaan kun sekoitat juustotäytteen ja sitten kaadat (ei neuvoa miten) joukkoon "voimakkaasti sekoittaen", lopputuloksena on hitaasti jähmettyvä pehmeän löysä moussekakku, jossa on ikäviä liivateklimppejä seassa. Harmittaa, liivate ei nyt yhtään ajanut asiaansa.