Pellillinen pizza americanaa on amerikkalainen pizzaherkku, jossa maistuvat muun muassa sinihomejuusto, oliivit ja kinkkusuikaleet. Mausta pizzamausteella.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Valmista pohjataikina pakkauksen ohjeen mukaan. Kauli taikina leivinpaperin päällä pellin kokoiseksi levyksi.
Levitä pohjan päälle tomaattimurska. Lisää kinkkusuikaleet, valutetut ananaspalat, sinihomejuustomuru ja oliivit. Mausta pizzamausteella ja ripottele pinnalle juustoraaste.
Paista uunin alimmalla tasolla 225 asteessa noin 15 minuuttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Tietämätön ensikokkaaja, Pizzaa paistetaan uunin alimmalla tasolla 225 asteessa noin 15 minuuttia. Mobiilinäkymässä ja K-Ruoka -sovelluksessa reseptin valmistusohjeet löytyvät "valmistus" välilehdeltä.