Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Taputtele sulatettu taikina piirakkavuoan (Ø 26 cm) pohjalle ja reunoille.
Sekoita kulhossa keskenään maitorahka, kermaviili, munat ja sokerit. Kaada mustikat piirakkapohjalle ja levitä päälle rahkaseos. Ripottele pinnalle vadelmat.
Paista 200 °C alimmalla tasolla 30 minuuttia ja edelleen keskitasolla 5–10 minuuttia. Tarjoa jäähtyneenä.
Vinkki! Kun olet sulattanut koko murotaikinapaketin, leivo lopusta esimerkiksi pikkuleipäsydämiä. Kauli taikina jauhotetulla pöydällä. Ota taikinasta muotilla sydämiä pellille leivinpaperille. Voitele sydämet kevyesti munalla ja ripottele pinnalle raesokeria tai koristerakeita. Paista 200 asteessa hieman keskitasoa ylempänä noin 5 minuuttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.