Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Sekoita mantelimassa, margariini, vehnäjauhot ja leivinjauhe monitoimikoneessa. Lisää lopuksi kananmuna ja sekoita taikina tasaiseksi. Taputtele ja levitä taikina piirakkavuoan (halkaisija noin 30 cm) pohjalle ja reunoille. Laita piirakkavuoka jääkaappiin siksi aikaa, kun valmistat täytteen.
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita munasokerivaahtoon rahka ja mantelijauhe, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Mausta sitruunan tai limetin raastetulla kuorella. Lisää jäiset marjat.
Paista pohjaa 175-asteisen uunin alatasolla noin 10 minuuttia. Kaada täyte esipaistetulle piirakkapohjalle ja jatka paistamista vielä noin 35 minuuttia. Tarjoa jäähtyneenä vaniljajäätelön kera.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.