Valmista pizzataikina ja paahdettu tomaattikastike ohjeiden mukaan.
Puhdista ja viipaloi sienet. Kuori ja hienonna valkosipulinkynnet. Kuumenna tilkka öljyä pannulla ja paista sieniä siinä hetki. Lisää valkosipulit ja timjami. Kääntele vielä hetken.
Leikkaa prosciuttokinkku suikaleiksi.
Jaa taikina 2 osaan. Muotoile taikinapalat pyöreiksi pizzapohjiksi. Anna kohota vielä 30 minuuttia.
Levitä puolikkaalle pizzapohjalle täytteet siten, että reunaan jää pari senttiä taikinaa. Levitä ensin tomaattikastiketta, sitten sieniseosta ja prosciutto -kinkkua sekä lopuksi pinaattia ja revittyä mozzarellajuustoa.
Taita taikinapuolikkaat täytteillä päällystettyjen puolikkaiden päälle. Painele reunat napakasti kiinni. Siirrä calzonet varovasti pellille.
Paista uunissa 250 asteessa noin 10 minuuttia, kunnes calzonet ovat kauniin kullanruskeita ja rapeita.
Voit valmistaa ohjeella myös neljä pienempää calzonea kahden ison sijaan. Tällöin riittää lyhyempi paistoaika, noin 7 minuuttia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.