Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää vaahtoon appelsiinin raastettu kuori (pese appelsiinit hyvin ennen raastamista). Sekoita joukkoon veitsellä rouhittu suklaa. 2. Sekoita vehnäjauhot ja leivinjauhe keskenään. Lisää jauhoseos ja sulatettu, jäähdytetty margariini sekä appelsiininmehu taikinaan. Sekoita juuri sen verran, että aineet ovat sekaisin.
Kaada taikina leivinpaperilla vuorattuun uunipannuun. Paista 175 asteessa noin 20 minuuttia. Anna torttulevyn jäähtyä.
Mittaa kuorrutusta varten tomusokeri, appelsiininmehu ja kuoriraaste kattilaan. Sekoita tasaiseksi ja lämmitä hieman. Seos on sakeaa. Lisää joukkoon rouhitut hasselpähkinät ja lämmitä edelleen hieman. Seos ei saa varsinaisesti kuumentua.
Levitä kuorrutus lastan avulla tortun pinnalle. Leikkaa torttu haluamasi kokoisiksi neliöiksi. Tortun maku paranee säilytyksessä, joten valmista se juhlia edeltävänä päivänä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.