2 rkl 2 rklrommia tai 1 tl nestemäistä rommiesanssia
Koristeluun
suklaaströsseliä (esim. Dr. Oetker)
Valmistus
Valmistusaika: 30–60 min
Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita jauhot keskenään ja siivilöi taikinaan. Sekoita varovasti tasaiseksi.
Levitä taikina pellille, noin puolen pellin kokoiseksi levyksi. Paista uunissa 225 asteessa noin 5 minuuttia. Kumoa levy leivinpaperin päälle ja anna jäähtyä.
Sulata suklaa mikrossa. Sulata myös voi. Hienonna kääretorttulevy monitoimikoneessa. Lisää suklaa ja voi. Pyöräytä koneella muutama kierros. Lisää kaakaojauhe, hillo, tomusokeri ja rommi. Sekoita tasaiseksi massaksi. Anna seoksen jähmettyä jääkaapissa.
Leivo taikina tangoksi ja jaa 16 yhtä suureen osaan. Pyörittele soikeiksi leivoksiksi. (Halutessasi voit tehdä pyöreitä ja puolet pienempiä leivoksia suupaloiksi.) Kieritä leivokset suklaaströsseleissä ja nosta paperivuokiin. Paina veitsellä kolme viivaa leivoksen pintaan. Anna leivosten vetäytyä jääkaapissa ennen tarjoamista.
Vinkki! Kokeile erilaisia koristelutapoja strösselin sijaan esimerkiksi tomusokeria, tummaa kaakaojauhetta tai kookoshiutaleita.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Valikoima ja hinnat kaupasta
Valitusta kaupasta ei löytynyt tuotetta ainekselle: rommia tai 1 tl nestemäistä rommiesanssia
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.