Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Nypi pehmeä rasva jauhojen ja suolan joukkoon. Lisää vesi ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Voitele piirakkavuoka (Ø 26 cm) ja painele taikina tasaisesti vuoan pohjalle ja reunoille. Siirrä vuoka jääkaappiin lepäämään 15 minuutiksi.
Esipaista pohjaa 200 asteessa uunin alatasolla noin 10 minuuttia.
Viipaloi valutettu mozzarella ja pestyt tomaatit. Hienonna puolet basilikasta ja säästä loput piirakan koristeluun.
Levitä puolet pestosta (2 rkl) esipaistetulle piirakkapohjalle. Lado mozzarella ja tomaatit peston päälle limittäin. Ripottele päälle mustapippuri ja hienonnettu basilika.
Sekoita munat, ruokakerma ja loppu pesto (2 rkl) kulhossa kierrevatkaimella. Kaada seos tasaisesti piirakkavuokaan.
Paista 200 asteessa uunin alatasolla vielä 25–30 minuuttia. Tarjoa piirakka jäähtyneenä ja koristele basilikalla.
Tomaatista ja mozzarellasta irtoaa jonkin verran nestettä paiston aikana, mutta piirakka vetäytyy vielä jäähtyessään. Tämän vuoksi tomaatti-mozzarellapiirakka kannattaa antaa jäähtyä ennen tarjoamista.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Tein pohjan toisella ohjeella, mutta täytteen tällä. Pesto on tosi kiva lisä, verrattuna aiempaan reseptiini. Teen uudelleenkin!
Jalmari
2 vuotta sitten
Pohjaa tulee tällä aivan liian vähän ja se on liian rakeista. Jouduin lisäämään jauhoja sekä vettä että sain tarpeeksi ja hyvän koostumuksen. Ja vaikka lisäsinkin niin pohjasta tuli seitinohut. Pohjan osalta ei jatkoon
Skätja
2 vuotta sitten
Korvasin ruokakerman kermaviilillä, ei tullut vetistä. Mietin, että 1 kananmuna saattaisi myös riittää.
K
3 vuotta sitten
Tulipa todella maukas piirakka. Menee ehdottomasti jatkoon!
N
3 vuotta sitten
Tästä on tullut luotto-ohje, kun haluaa suolaista piirakkaa! Todella maukas ja helppo.
Q
4 vuotta sitten
Tyttäreni ihastui makuun. Jätin piirakan uuniin jäähtymään, niin siitä lähti suurin kosteus pois. Myöhemmin vähän mikrossa lämmitettynä oli oikein hyvää.
13
4 vuotta sitten
Ihan hyvä maku, mutta jäi todella vetiseksi.
Miksi näin?
4 vuotta sitten
Tein piirakan ja mozzarella oli kumimainen valmiissa tuotteessa. Maku hyvä, mutta koostumus vähän ikävä.