Huuhtele ja kuivaa varsikukkakaalit. Leikkaa tarvittaessa varsien päästä pienet palat pois. Halkaise isoimmat varsikukkakaalit pitkittäin veitsellä.
Levitä varsikukkakaalit voideltuun uunivuokaan ja pyörittele öljyssä. Ripottele parmesaaniraaste päälle.
Paahda 225-asteisen uunin keskitasolla 8–10 minuuttia tai kunnes nuput saavat hieman väriä ja juusto on sulanut. Tarkkaile, etteivät nuput pääse palamaan. Varret saavat jäädä hieman napakoiksi.
Rouhi hasselpähkinät karkeasti veitsellä ja paahda kevyesti kuivalla pannulla. Ripottele paahdetut pähkinät varsikukkakaalien pinnalle ennen tarjoamista. Tarjoa alkuruokana tai esimerkiksi kalan lisäkkeenä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.