
Persimon hurmaa hedelmätiskillä hehkuvan oranssilla värillään ja makealla maullaan. Mehukas ja hapoton persimon muistuttaa luumua, ja sopii erinomaisesti naposteluun, ruoanlaittoon sekä jälkiruokiin. Japanista ja Kiinasta peräisin olevaa kakihedelmää kutsutaan lajikkeen ja kasvumaan mukaan joko persimoniksi, sharoniksi tai kakiksi.
Persimon on makea, mehukas ja hapoton hedelmä, joka kuuluu kakihedelmien sukuun. Se muistuttaa maultaan luumua ja sopii hyvin naposteluun, ruoanlaittoon ja jälkiruokiin. Persimon on itse asiassa yksi kakihedelmän lajikkeista ja nimitykset persimon, sharon ja kaki viittaavat usein samaan hedelmään eri kasvumaiden tai lajikkeiden mukaan. Persimon kasvaa yleensä Espanjassa, kaki Kiinassa ja Japanissa, sharon puolestaan Israelissa.
Persimonien sesonki on lokakuun puolivälistä tammikuun alkuun. Kypsän persimonin tunnistat siitä, että sen kanta irtoaa helposti ja se tuntuu käteen sopivan pehmeältä. Hedelmän väri muuttuu kypsyessä punertavammaksi ja kuoressa voi olla ruskeita pilkkuja, kuten banaaneissakin. Pilkut johtuvat hedelmän sisältämien hiilihydraattien muuttumisesta sokeriksi hedelmän kypsyessä. Ruskeapilkkuinenkin hedelmä on täysin syötävä ja maultaan erittäin makea. Persimon säilyy parhaiten kylmässä, noin +2 - +6 asteessa jääkaapissa.
Persimonin voi syödä kuorineen, mutta halutessaan sen voi myös kuoria. Kypsän persimonin hedelmäliha on todella pehmeää ja hyytelömäistä, joten syömistä voi helpottaa persimonin pilkkominen ja syöminen haarukalla. Voit myös kokeilla laittaa kypsän persimonin hetkeksi pakkaseen ja herkutella sen lusikoiden kuin jäätelön!
Persimon maistuu leivonnaisten täytteenä ja koristeena, salsoissa tai pääruoissa sekä erilaisten juustojen, kuten fetan, vuohenjuuston, sinihomejuuston ja goudan kanssa. Vielä kun yhdistät mukaan piparkakun, yllätyt! Soseena persimon sopii jäätelön ja muiden jälkiruokien kastikkeeksi, sekä rahkan ja jogurtin maustajaksi.


Sitruuna on happaman raikas hedelmä, joka sisältää runsaasti C-vitamiinia. Sitruuna on erittäin monipuolinen raaka-aine, joka tuo kaivattua happamuutta monenlaisiin ruokiin, kastikkeisiin, juomiin, jälkiruokiin ja leivoksiin. Vain mielikuvitus on rajana!
Passionhedelmä, eli punapassio tai kärsimyshedelmä, on täynnä herkullista makua, vaikka ulkonäön perusteella sitä ei välttämättä uskoisi. Älä anna ryppyisen ulkomuodon huijata: sisältä löytyy mehukasta hedelmälihaa ja rapeita mustia siemeniä. Alunperin Brasiliasta kotoisin oleva passion sopii raikastamaan hedelmäsalaatit, kastikkeet, juomat ja jälkiruoat.
Sitruunareseptit tuovat arkeen raikasta potkua, olipa mielessä nopea resepti sitruunapastaan, mehevä kala-annos tai heleä sitruunarisotto. Sitruunan kirpeä happamuus korostaa muiden raaka‑aineiden makuja ja tekee arkiruoista yllättävän säväyttäviä. Ota talteen kahdeksan helppoa sitruunaruokaa, jotka näyttävät, miten mehu, kuori ja hedelmäliha kannattaa hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla!
Sitruuna on maukkaan raikas hedelmä, joka tuo ihanaa kirpeyttä erilaisiin leivonnaisiin. Maistuisiko sinulle sitruunainen piirakka, juustokakku tai paistos? Listasimme ihanimpia reseptejä sitruunaleivonnaisiin, löydä sinulle mieluisin kirpeä sitruunaherkku!
Päärynät ovat mehukkaita ja miedon makuisia hedelmiä. Päärynät ovat erinomaisia sellaisenaan, mutta ne sopivat myös salaatteihin, leivontaan ja jälkiruokiin. Lue, miten voit hyödyntää päärynää niin suolaisissa resepteissä kuin makeissa jälkiruoissakin!
Päärynä on ihanan monikäyttöinen hedelmä, joka taipuu niin arkisiin nopeisiin annoksiin kuin juhlapöydän näyttäviin herkkuihin. Sen pehmeä makeus tuo ruokaan lempeää syvyyttä ja sen maku hurmaa kaikenikäiset. Ota talteen viisi päärynäreseptiä, joissa tämä sesongin hedelmä loistaa, aina salaateista piirakoihin ja kaikkeen siltä väliltä.
Mietitkö, mitkä hedelmät ja vihannekset ovat parhaimmillaan juuri nyt? Sesonkikalenterimme kertoo kuukaudesta toiseen, mitä kannattaa ostaa ja kokata sesongin mukaan. Löydä myös reseptisuositukset, jotka hyödyntävät tuoreimmat raaka-aineet, jotta säästät rahaa, vähennät hävikkiä ja saat aterioistasi mahdollisimman herkullisen!
Mango on trooppinen herkku, joka tuo raikkautta ja väriä keittiöön. Sen mehukas makeus sopii täydellisesti salaatteihin, jälkiruokiin, leivonnaisiin, kastikkeisiin sekä kana- ja liharuokien kylkeen. Kypsä mango on kullankeltainen ja aromikas, juuri silloin sen maku pääsee parhaiten oikeuksiinsa. Kokeile mangoa monipuolisesti ja anna ruoanlaittoon ripaus trooppista makua!
