
Viikuna on miedosti happaman makea hedelmä. Muodoltaan tuore viikuna on sipulinmuotoinen ja nahkamaisen ohuen kuoren väri vaihtelee vihreästä sinipunaiseen ja ruskeaan. Viikunan hedelmäliha on pehmeää ja punertavaa. Ohuen, vihreään ja violettiin vivahtavan kuoren sisällä on paljon syötäviä siemeniä.
Viikunoita on saatavilla ympäri vuoden, mutta paras sesonki on turkkilaisten Bursa-viikunoiden kaudella elokuun lopulta marraskuun loppuun. Ne vapautetaan myyntiin vasta kun turkin viranomaiset antavat luvan: näin varmistetaan, että viikunoiden laatu on erinomainen.
Parhaimmillaan ja makeimmillaan viikuna on, kun sen kuori on ohut.
Tuoreen viikunan maku on happaman makea. Hedelmä syödään huuhdeltuna kuorineen. Paksukuorinen viikuna kannattaa kuitenkin ensin kuoria!
Viikunat on hyvä säilyttää kylmässä +2– +5 asteessa ja käyttää mahdollisimman pian.
Viikunat ja juustot, erityisesti sinihomejuustot ovat hyvä makupari. Tuoreet, mehukkaat viikunat sopivat mainiosti salaatteihin ja alkupaloihin.
Myös kuivatut viikunta ovat herkkua. Pirkka Luomu pehmeät viikunat ovat kuivattuja viikunoita, jotka ovat herkullisen meheviä ja aromikkaita. Pehmeät viikunat sopivat sellaisenaan naposteltaviksi sekä leivontaan ja ruoanvalmistukseen.
Viikuna tunnetaan erityisesti pikkujoulujen ja joulun ruokapöydästä. Monipuolinen hedelmä sopii makeudellaan tasapainottamaan suolaisia makuja, kuten juustoja, mutta myös moniin makeisiin jälkiruokiin. Näyttävä viikunasalaatti sopii puolestaan juhlavammankin illallisen alkuruoaksi.
Banaani on yksi suomalaisten suosikkishedelmistä. Se sopii sellaisenaan välipalaksi, mutta toimii myös leivonnassa, smoothieissa, jälkiruoissa ja aamiaisissa. Kypsä banaani tuo resepteihin luonnollista makeutta ja mehevyyttä.
Kookos tuo ruokaan täyteläisyyttä, pehmeää makeutta ja trooppisia makuja. Erityisesti kookosmaito on suosittu raaka-aine aasialaisessa ruoanlaitossa, mutta sitä voi käyttää myös keitoissa, kastikkeissa, jälkiruoissa ja leivonnassa. Tutustu kookostuotteisiin ja löydä vinkit niiden käyttöön.
Lime eli limetti tunnetaan raikkaasta hapokkuudestaan, joka tuo makua niin ruokiin, juomiin kuin leivonnaisiinkin. Limeä käytetään erityisesti thaimaalaisessa, vietnamilaisessa ja intialaisessa keittiössä sekä monissa meksikolaisissa ruoissa. Se sopii erinomaisesti esimerkiksi curryihin, nuudeliruokiin, salaatteihin, kala- ja äyriäisruokiin sekä jälkiruokiin.
Omenalajikkeita on runsaasti, ja eri omenat sopivat hieman erilaisiin käyttötarkoituksiin. Osa lajikkeista on makeita, osa kirpeitä tai hapokkaita, ja parhaat omenat löytyvät eri tilanteisiin aina napostelusta leivontaan. Tutustu suosittuihin omenalajikkeisiin ja löydä omena, joka sopii juuri sinun makuusi.
Lohikäärmehedelmä eli pitaija, pitahaya tai dragon fruit on näyttävä eksoottinen hedelmä, joka tunnetaan kirkkaan värisestä kuorestaan ja pilkullisesta malvastaan. Tutustu pitaijan makuun, käyttöön ja kypsän hedelmän tunnistamiseen sekä nappaa ideat tämän suositun hedelmän hyödyntämiseen.
Kypsät hedelmät maistuvat ihanan makeilta ja aromikkailta. Mutta miten tarkistaa, että saat syötyä juuri sopivan kypsät hedelmät? Eri hedelmille on eri tapoja tarkistaa kypsyys. Erityisesti vesimelonin, avokadon ja ananaksen kypsyys tarvitsevat pikkukikkoja! Lue, miten helpoiten saat selville hedelmien kypsyyden.
