
Syötävät kukat herättävät ihastusta suolaisissa ja makeissa ruoissa sekä juomissa. Ole oman elämäsi huippukokki – loihdi kotikeittiössäsi huikean kauniita ja herkullisia aterioita syötävien kukkien avustuksella!
Osa kukista sopii myös muualle kuin perennapenkkiin, nimittäin lautaselle. Syötävät kukat tuovat arkeen luksusta, jota on usein totuttu näkemään ainoastaan hienoissa ravintoloissa. Kokeile näitä ihastuttavia tapoja käyttää syötäviä kukkia omassa keittiössäsi

Sokerin ja syötävien kukkien liitosta syntyy sellaisia kaunottaria, että nonparellitkin kalpenevat. Kasta kukkaset varoen, mutta huolellisesti munan valkuaiseen. Pyyhi ylimääräinen valkuainen siveltimellä pois ja varmista, että valkuaista on kaikkialla. Sirottele kukkien päälle hienoa sokeria ja aseta leivinpaperille kuivumaan. Anna kukkien kuivua seuraavaan päivään huoneenlämmössä.

Vietnamilaisten kesärullien täytteet näkyvät läpikuultavan riisipaperin lävitse. Siinäpä oiva tilaisuus loihtia värikkäitä kesätarjottavia kätkemällä rullien sisään syötäviä kukkia.

Kesäiset kestit suorastaan vaativat tarjolle kukkasin koristeltuja lettuja. Valmista ensin lettutaikina. Kaada pannulle lettutaikinaa, paista noin minuutin verran ja tiputtele pinnalle syötäviä kukkia. Käännä lettu ja paista vielä noin 30 sekuntia.

Kamomillahunaja hellii hipiää ja hiuksia, ja on herkullinen lisä myös iltateehen tai ruoanlaittoon. Irrota kamomillan kukintoja varsistaan noin 2 dl verran astiaan. Painele kukintoja hiukan survimella, jotta ne vapauttavat öljyjä. Laita kukinnot desinfioituun lasipurkkiin. Lämmitä noin 3 dl hunajaa vesihauteessa, jotta se notkistuu, mutta varo lämmittämästä liikaa. Kaada hunaja kukintojen päälle lasipurkkiin.

Raakaruoka maistuu kesän lähestyessä ja kukat sopivat myös suolaisiin pääruokiin ja salaatteihin – kokeile vaikka mehevää kesäkurpitsapastaa. Lisää annokseen väriä saat kukkien lisäksi myös porkkanasuikaleilla.

Juomista voi tehdä näyttäviä myös jääpaloilla! Kruunaa ihana juoma jääpaloilla, joita koristavat syötävät kukat ja marjat tai kurkun palat. Upeiden jääpalojen teko on helppoa: Valitse mieleisesi koristeet ja lisää ne muotteihin ennen jäädytystä.
Kun hankkii kukkia kokkailutarkoituksiin on hyvä muistaa, että kukkakaupoissa myytävät kukat eivät sovellu syötäviksi. Luonnonvaraisista kukista rauhoitetut ja teiden varsilla kasvavat tulisi jättää poimimatta.
Erilaiset ötökät viihtyvät monissa kukissa, joten puhdistus on paikallaan. Huuhtele kukkaset varoen puhtaassa vedessä ja anna kuivua – tee vielä lopputarkistus ylimääräisen yllätysten varalta.
Jokaisen lajin kohdalla suositellaan tarkistamaan erikseen, onko kukka syötäväksi soveltuva ja miltä osin. Joskus esimerkiksi kukan lehdet saattavat olla myrkyllisiä.
• Sarviorvokki on maultaan hiukan kirpsakka. Orvokit soveltuvat upeasti jälkiruokien koristeluun. Kokeile orvokkien sokerointia.
• Ruiskaunokki on maultaan mieto. Soveltuu salaatteihin, kakkuihin ja jälkiruokiin. Ruiskaunokki on upea kakunkoriste myös kuivattuna.
• Kääpiösamettikukka maistuu makealta ja sitruunaiselta. Sopii oivallisesti jälkiruokien, kakkujen ja juomien koristeeksi.
• Krassin kukassa on hiukan pippurinen maku. Kukinnot ja lehdet sopivat salaatteihin, koristeluun sekä esimerkiksi lammas- ja kanaruokiin.
• Ruusut, jotka kasvavat luonnossa tai puutarhassa ovat syötäviä. Terälehdet soveltuvat jälkiruokien ja kakkujen koristeluun. Ruusun terälehdistä voi myös valmistaa keittämällä ruusuvettä, jota voi käyttää monipuolisesti ruoanlaitossa.
• Kehäkukan terälehdet soveltuvat esimerkiksi salaatteihin, risottoon, jogurttiin ja marmeladeihin. Maku saattaa olla vaihdellen kaikkea pippurisesta, pähkinäiseen ja sitruunaiseen.
• Kamomilla on vuosituhansien ajan käytetty rohdoskasvi. Kukintoja voi käyttää kuivatettuina ja tuoreeltaan. Tunnetuin tapa on valmistaa kuivatuista kamomillan kukinnoista teetä. Kamomilla soveltuu myös jälkiruokien ja juomien koristeluun.
• Kurkkuyrtissä on syötävää kukat ja lehdet. Käytä niitä salaateissa, juomien koristeina ja sokeroituina jälkiruoissa. Maku on mieto ja kurkkumainen.
• Voikukassa syötävää ovat kukinnot, lehdet ja juuret – varret ovat hieman liian kitkeriä syötäväksi. Voikukan kukinnoista voi valmistaa esimerkiksi siirappia ja simaa. Lehdet sopivat salaatteihin.
Kalan savustus onnistuu kotona helposti, kun suolaus, savustusaika ja lämpötila ovat kohdallaan. Olitpa savustamassa lohta, siikaa, kuhaa tai ahventa, oikeilla vinkeillä saat mehevän ja maukkaan lopputuloksen savustuspöntössä tai sähkösavustimella. Kokosimme yhteen selkeät ohjeet kalan savustukseen, aina suolauksesta savustusaikaan ja sopivaan savustuslämpötilaan.
Tilli on tuttu kalan maustaja, mutta ainoa vaihtoehto se ei ole. Kalan ja lohen maustaminen onnistuu helposti monilla tuoreilla yrteillä, jotka tuovat ruokaan lisää raikkautta ja uudenlaista makua. Timjami, rakuuna, persilja tai korianteri sopivat kalalle eri tavoin, valinta vain riippuu kalalajista ja valmistustavasta. Näillä vinkeillä löydät parhaat yrtit kalalle ja ideat siihen, millä korvata tilli kalaruoassa!
Pinaatti on kaikkien tunteman Kippari Kallen suosikkiherkku! Pinaatista on hyötyä monella tapaa. Se sopii keitoksi, smoothieen, salaatteihin, piirakoihin ja moniin lämpimiin ruokiin. Tutustu herkullisiin pinaattiresepteihimme!
Varhaiskaali on erityisesti alkukesän parhaita sesonkiherkkuja, josta kannattaa ottaa kaikki irti! Varhaiskaalia kannattaa hyödyntää grilliherkkujen kaverina ja siitä syntyy esimerkiksi helppo coleslaw. Nappaa siis varhaiskaalit kaupan hyllyltä ja aloita kokkaaminen helppojen reseptiemme avulla.
Munakoiso on tuttu muun muassa Välimeren ja Lähi-idän maiden keittiöistä. Monipuolinen munakoiso sopii erityisen hyvin kasvis- ja uuniruokiin sekä grillattavaksi. Tutustu munakoison käyttöön, säilytykseen ja opi uutta mainiosta ja monikäyttöisestä munakoisosta.
Mietitkö, mitä voisit kokata paprikasta? Sekä paprikat että suippopaprikat sopivat mainiosti eri arkiruokien höysteeksi, mutta myös aterian päätähdeksi! Paprika sopii melkein ruokaan kuin ruokaan, joten nappaa parhaat paprikareseptit ja löydä uusia ideoita arkeen!
