Hyppää sisältöön
mati-header-image

Mäti on herkkujen herkku

Julkaistu 11.2.2025

Mäti sopii erinomaisesti blinien seuraksi, pikkusuolaisiin cocktailpaloihin ja voileipäkakkujen koristeluun. Mutta mitä eroa eri mädeillä on? Tutustu mätiin ja katso herkulliset vinkit sen käyttöön!

Mitä mäti on?

Mäti on naaraskalojen tuottamaa munamassaa, jota käytetään ruoanvalmistuksessa yleensä tuoresuolattuna mutta myös kypsennettynä. Mätiä on monenlaista, mutta tutuimpia lienevät kirjolohenmäti, muikun ja siian mäti. Myös muiden merenelävien, kuten katkarapujen, munia kutsutaan mädiksi.

Mäti on parhaimmillaan vähän ennen kalan kutuaikaa, joten mätisesongit väkisinkin vaihtelevat kalalajeittain. Eri mätejä saat kuitenkin K-ruokakaupoista läpi vuoden pakastettuna tai syöntivalmiina palvelutiskistä.

Mitä eroa mädeissä on?

Muikunmäti

Suomen arvostetuimman eli pienirakeisen muikunmädin huippusesonki on syksyllä. Väri vaihtelee järvittäin oranssinpunaisesta oranssinkeltaiseen.

Mateenmäti

Väriltään tummankeltaisen, erittäin pienirakeisen mateenmädin sesonki on kevättalvella.

Kirjolohenmäti

Suurirakeisen, väriltään oranssinpunaisen kirjolohenmädin sesonki on talvesta kevääseen. Kirjolohenmätiä saa myös kylmäsavustettuna.

Siianmäti

Meillä arvostetun pienirakeisen, oranssinkeltaisen siianmädin sesonki on syksyllä. Siianmätiä tuodaan myös Kanadasta.

Silakanmäti

Vaaleankeltaisen, pienirakeisen silakanmädin sesonki on keväällä. Se on mädeistä edullisinta.

Sammenmäti eli kaviaari

Sammenmäti eli kaviaari on mätien aatelia. K-ruokakaupoissa myydään vain viljellyn sammen mätiä. Kaviaari kannattaa tilata etukäteen kauppaasi.

Lisäksi K-ruokakaupoissa on saatavilla pieniä määriä kuoreen, kiisken ja hauen mätiä.

Minkä kanssa mätiä syödään?

Mäti tunnetaan erityisesti joulupöydän herkkuna ja blinien suosikkilisäkkeenä. Mäti sopii kuitenkin muuhunkin! Nostele mäti sipsien päälle, pyörittele dippiin tai käytä raikkaiden avokadoveneiden koristamiseen.

Löydä parhaat vinkit kalan kokkaamiseen