Mitä syödä koulun jälkeen?
Päivitetty 6.7.2021Millaista välipalaa jättää koulusta palaavalle lapselle jääkaappiin? Kysymys, jonka kanssa useat kouluikäisten lasten vanhemmat pähkäilevät päivittäin. Helppoa, herkullista ja ravitsevaa - nappaa vinkit koululaisen välipaloihin!
Koululaisen välipalan valinnassa saakin olla kieli keskellä suuta. Toisaalta välipalan tulee turvata kasvavan lapsen energiansaanti koulupäivän jälkeen, mutta olla samaan aikaan sekä ravitsevaa että maukasta.
Maitotuotteista voimaa
Kalsiumpitoiset maitotuotteet maistuvat koululaisille. Toimiva välipala on rasvaton maitorahka erilaisilla lisukkeilla. Kulhoon kumotun rahkan seuraksi koululaiselle voi lohkoa tai soseuttaa valmiiksi erilaisia hedelmiä, kuten kiiviä, omenaa tai päärynää. Viipaloitu banaani toimii rahkan seassa erinomaisena makeuttajana ja energiabuusterina. Erilaiset marjat, joita voi sulattaa koululaiselle valmiiksi pakasteesta, ovat monen suurta herkkua. Rahkavälipalan paras makeuttaja on hunaja. Isommat koululaiset voivat pyöräyttää itselleen koulupäivän jälkeen vaikkapa rahkasmoothien tai mansikka-rahkajuoman.
Rahkan ohella jogurtit ovat hyviä välipaloja. Jätä koululaiselle täyteläisen turkkilaisen jogurtin seuraksi valmiiksi viipaloitua banaania sekä reilu kourallinen pähkinä-hedelmäsekoitusta. Takuuvarmasti maistuvaa!
Aktiivisen koululaisen arjessa ei aina ole aikaa istua pöydän ääreen syömään välipalaa, kun kaverit odottavat koulunjälkeisiin leikkeihin. Jääkaapista mukaan napattava juotava jogurtti on helppo nauttia jalkapallokentän laidalla tai pyöräretkellä. Pirkka rukiisesta pähkinäjogurtista pyöräytät lapselle pulloon mukaan otettavan smoothien lisäämällä siihen banaania ja mustikoita.
Ruista ranteeseen
Voileivistä pitävät kaikki – myös koululaiset! Jätä koulusta palaavalle lapselle voileipätarvikkeet valmiiksi, jotta leivän kokoaminen itse hoituu helposti ja nopeasti.
Täyttävä ruisleipä kaipaa seurakseen vain levitteen, juustoa ja viipaloituja vihanneksia kuten kurkkua, punaista paprikaa sekä lehtisalaattia. Ruisleivän voi kiepauttaa leivänpaahtimen kautta, jolloin pintaan saa mukavan rapeuden.
Vaalean leivän ystävälle maistuvat kolmioleivät. Täytä täysjyväpaahtoleipäviipaleiden väliin sulatejuustoa, kalkkunaleikettä ja rouskuvia vihanneksia, kuten kurkkua ja tomaattia. Leikkaa leipä viistottain kahtia. Jos koululaisen päivä on pitkä, jätä viipaloidut kasvikset erilleen, jolloin ne eivät vetistä voileipää. Valmiiksi kypsästä broilerista syntyvät muiden täytteiden kanssa herkulliset broileribagelit.
Wrapit katoavat koululaisten suihin takuulla alta aikayksikön. Kääräise tortillalätyn sisään tuorejuustoa, saunapalvikinkkua ja vihanneksia. Kasvisvaihtoehdon saat, kun korvaat kinkun säilötyillä ruskeilla pavuilla ja avokadolla. Katso kinkkuwrapien ja tonnikalawrapien ohjeet!
Trendikäs tuorepuuro maistuu myös koulun jälkeen
Itsestään jääkaapissa turpoavan tuorepuuron saa sekoitettua aamulla parissa minuutissa, ja koulun jälkeen se on valmis nautittavaksi. Tuorepuuroon voi käyttää kaura- tai moniviljahiutaleiden sekaan mitä tahansa nestettä; kokeile jogurttia, rahkajuomaa tai vaikka piimää! Marjoiksi tai hedelmiksi sopii niin ikään mikä vaan haluamasi kombo - maistuisiko mustaherukka tai mustikka-luumu?