Laadukkaiden grillimakkaroiden syntysijoilla

Laadukkaiden grillimakkaroiden syntysijoilla

Kesän parhaat grillimakkarat tehdään käsityönä. Rakkaudella suunniteltu resepti, tarkkaan valitut raaka-aineet ja käsityötaito - näistä syntyvät Pirkka Parhaat grillimakkarat.

Hämäläisen perinnemaiseman makuja

Tammelassa, vanhan maalaistalon pihapiirissä, keskellä hämäläistä perinnemaisemaa sisarukset Jussi Ali-Lekkala ja Riikka Ali-Lekkala-Toivo pyörittävät Makuliha-yritystään perinteistä ammentaen, uudistumista unohtamatta.

Maatilan entisessä navetassa, vuonna 1907 valmistuneessa kauniissa punatiilirakennuksessa valmistuvat Pirkka Parhaat-grillimakkarat Jussin kehittämän reseptin mukaan. Mikäpä sopisikaan paremmin makkaranvalmistuspaikaksi kuin vanha maatila – onhan makkara ollut Suomessa tyypillisesti juuri maalaistaloissa valmistettavaa ruokaa. Nämä grillimakkarat valmistetaan perinteisten suomalaisten maalaismakkaroiden tapaan parhaista raaka-aineista. Liha tulee edelleen läheltä ja makkaramestarina Jussi vaalii makkaran valmistamisessa myös alkuperäistä käsityötaitoa.

Raakamakkarat tayte1

Mausta tinkimätön makkaramestari

Hyvä maku, korkea laatu ja intohimo ohjaavat Jussin työtä makkaramestarina. ”Lähtökohtanani on, että voin henkilökohtaisesti seistä tuotteen takana ja ne maistuvat juuri siltä miltä niiden kuuluu maistua”, hän kertoo. Vaikka Jussi on ehtinyt toimia makkaramestarina jo 24 vuotta, on uuden maun kehittäminen joka kerta yhtä innostavaa.

Kaikki täällä valmistettavat tuotteet tehdään suomalaisista raaka-aineista niin pitkälle kuin se on mahdollista. Liha ja juustot tulevat aina Suomesta. ”Koska haluan tehdä parasta mahdollista makkaraa, en ole valmis tinkimään laadusta hinnan kustannuksella”, Jussi toteaa. Pirkka Parhaat grillimakkaroiden juustot valittiin maun ja koostumuksen mukaan.

Ideat uusiin makuyhdistelmiin Jussi ammentaa monesta lähteestä. Pirkka Parhaat tomaatti-mozzarellagrillimakkaran kehittäminen esimerkiksi alkoi siitä, että Jussi halusi yhdistää italialaisessa keittiössä makkaran kanssa tyypillisesti tarjottavat elementit – mozzarellan, aurinkokuivatut tomaatit ja basilikan – samaan tuotteeseen.

Raakamakkarat tayte2

”Tomaatti-mozzarellagrillimakkaran mehevöittää Riitan Herkun mozzarella, jossa on tavanomaista mozzarellajuustoa enemmän rasvaa. Sen ansiosta juusto sulaa grillatessa oikealla tavalla. Myös vuohenjuustogrillimakkaran Gran Reserve -vuohenjuuston valitsin sen koostumuksen ja maun vuoksi.”

Kesäiset grillijuhlat Ali-Lekkalan tilan tapaan

Kata grillimakkaroiden seuraksi Ali-Lekkalan grillattua munakoisosalaattia, Pirkka Parhaat Crispy Slaw Mojo Rojo kaalisalaattia sekä paahdettuja Pirkka Parhaat Red Desire-terttuluumutomaatteja.

Raakamakkarat tayte3