
Tarkka ottaa Pirkan, ja tekee samalla kotimaisen valinnan helposti.
Nappaa omasi ennen kuin loppuvat!
"EDELLEEN, me pysytään kiskoil. Jääkaapeis ja listoil."
Pirkka-sarja sai alkunsa 1980-luvulla, kun tavoitteena oli kehittää K-kaupoille oma tuotemerkki, jonka hintaan ja laatuun asiakas voi luottaa. Tuotesarja sai nimensä jo silloin miljoonayleisön saavuttaneesta Pirkka-lehdestä.
Ensimmäisiä Pirkka-tuotteita olivat näkkileivät, vaipat, shampoot, sardiinit ja hernekeitto. Nyt sarjaan kuuluu jo 2 600 tuotetta. Edelleen käytössä oleva mainosslogan Ole tarkka, ota Pirkka on kulkenut matkassa mukana sarjan historian alkumetreistä lähtien.
Kotimaisuus onkin yksi Pirkka-tuotteiden arvostetuista piirteistä. Suomalainen tuote on aina etusijalla valittaessa tuotteita Pirkka-sarjaan edellyttäen, että tuotteelle asetetut laatu- ja hintakriteerit täyttyvät.
Pirkka-tuoteperhettä kehitetään jatkuvasti. Se elää mukana ajassa seuraten maailmanmenoa, megatrendejä ja ilmiöitä: vuosikymmenten mittaan valikoimaan on lisätty muun muassa luomu- ja erityisruokavaliotuotteita.


Aineksia vähän helpompaan ja mukavampaan arkeen.
Vegaaniset arkiruoat syntyvät helposti myös kiireisenä päivänä. Kokosimme 10 nopeaa ja helppoa vegaanista reseptiä, jotka valmistuvat alle 30 minuutissa tavallisista raaka-aineista. Poimi listalta maistuva vegaaninen ruoka lounaalle tai päivälliselle ja tuo arkeen uusia kasvipohjaisia makuja.
Tuomme joka kuukausi K-kauppoihin uusia gluteenittomia tuotteita. Näistä löytyy suosikkeja moneen ruokavalioon!
Suomalainen tuotanto ja sen tukeminen on tärkeää sekä asiakkaillemme että meille K-ryhmässä. Siksi haluamme nyt laajentaa oman Pirkka Parhaat -merkkimme kotimaisten pientoimittajien tuotteiden valikoimaa. Tutustu Pirkka Parhaat -pientuottajat uutuustuotteisiin!
Pirkka-sarjasta löytyy yli 140 kappaletta Sydänmerkillä merkittyä tuotetta – se on parempi valinta.
Lisäboostia päivään ihan Pirkkahintaan! Pirkka-urheiluvalmisteiden valikoimasta löydät kattavan valikoiman tuotteita niin urheilusuorituksen tukemiseen, palautumiseen kuin välipalaksi. Sarjaan kuuluu muun muassa proteiinijuomia, -jauheita ja -patukoita sekä urheilujuomia ja elektrolyyttiporeita.
Suomalaiset arvostavat kotimaisia tuotteita, ja se on myös Pirkka-sarjassa tärkeä arvo. Pirkka-tuotteista yli 1000 on valmistettu tai kasvatettu Suomessa. Pirkka onkin merkittävä työllistäjä, sillä tällä hetkellä tuotteita valmistetaan yli 200 yrityksessä ympäri Suomen.
