Täytä rapeat murokeksit kirpeällä lemoncurdilla tai makealla vadelmahillolla. Tujauta päälle vielä tomusokeripilvi. Nämä keksit maistuvat myös ilman täytettä.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri sähkövatkaimella. Lisää kananmuna ja vatkaa hyvin.
Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot, leivinjauhe ja vaniljasokeri toisessa kulhossa. Siivilöi jauhoseos taikinaan ja sekoita tasaiseksi. Sekoittaminen onnistuu esimerkiksi nuolijalla tai puuhaarukalla.
Pyörittele taikina palloksi, kääräise kelmuun ja anna levähtää jääkaapissa 1 tunti.
Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Levitä leivinpaperi uunipellin päälle.
Jauhota pöytä kevyesti. Kauli taikina ohueksi levyksi. Tee pienellä lasilla tai piparkakkumuotilla pikkuleipiä ja nostele uunipellille lastan avulla.
Kun pelti on täynnä, laita se uuniin. Paista keksejä 8–10 minuuttia uunin keskitasolla, kunnes ne ovat saaneet hieman väriä. Kauli sillä aikaa taikina uudelleen ja painele muotilla lisää keksejä ja paista ne. Keksejä tulee noin 60, eli ota lisää uunipeltejä käyttöön. Jäähdytä keksit.
Säilytä keksit ilman täytettä ja täytä vasta ennen juhlia. Levitä keksin päälle vadelmahilloa tai lemoncurdia. Paina toinen keksi päälle. Siivilöi päälle tomusokeria.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Tuleeko taikinasta 30 vai 60 keksiä? Reseptin yläpuolella lukee 30 kpl, valmistusohjeessa lukee 60.
K-Kuluttajapalvelu
4 kuukautta sitten
Help, yksittäisiä keksejä paistetaan noin 60 kpl. Valmiisiin murokekseihin tulee kaksi keksiä ja näiden väliin täyte, joten valmiita keksejä tulee noin 30 kpl.
Malla
11 kuukautta sitten
Käykö voin sijasta leivontamargariini?
K-Kuluttajapalvelu
11 kuukautta sitten
Malla, halutessaan voin sijasta voi kokeilla käyttää leivontamargariinia.
Vk
1 vuosi sitten
Tuli ihan kelpoja. Taikina jäi kevyellä jauholla kiinni kaikkeen joten päätin lisätä pöytään runsaasti jauhoja ja kyllä sitten onnistui.
Rome
1 vuosi sitten
Hyvä resepti
Kisulapsi
2 vuotta sitten
Hyviä
Metsämies
4 vuotta sitten
Liian rasvaisia
Leipuri
4 vuotta sitten
Todella hyvä ohje! Koskaan en ole onnistunut murokekseissä, mutta tällä ohjeella tuli täydellisiä! Helposti käsiteltävä taikina ja todella hyvän makuisia ilman hilloakin.