Sekoita kuivat aineet keskenään kulhossa ja lisää joukkoon sulatettu rasva ja maito. Sekoita tasaiseksi.
Nosta kahdella lusikalla noin 6 isohkoa nokaretta/pelti leivinpaperinpäälle pellille.
Paista lastut 200 asteessa uunin keskitasolla 5–6 minuuttia. Nosta lastut heti jäähtymään esimerkiksi kaulimen tai pullon päälle, joilloin saat kuperia lastuja. (Voit myös halutessasi jättää lastut tasaisiksi.)
Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon raparperisose, vanilliinisokeri ja kaneli. Pursota seos lastuille ja koristele leivokset viipaloiduilla mansikoilla. Tarjoa heti.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.