Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Vaahdota rasva ja sokeri. Lisää muna hyvin vatkaten. Sekoita keskenään vehnä- ja perunajauhot sekä leivinjauhe. Lisää seos taikinaan vuorotellen kerman kanssa. Sekoita juuri ja juuri sekaisin. Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipannuun. Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla noin 10 minuuttia.
Sekoita kattilassa kohmeiset vadelmat, vesi, sokeri ja perunajauhot keskenään. Kuumenna kiehumispisteeseen koko ajan sekoittaen.
Muruseosta varten sekoita pehmeä rasva ja sokeri. Lisää vehnäjauhot ja sekoita murumaiseksi seokseksi. Levitä vadelmatäyte puolikypsälle piirakalle. Ripottele pinnalle muruseos. Paista edelleen uunin keskitasossa noin 15 minuuttia.
Sekoita keskenään tomusokeri ja vesi notkeaksi tahnaksi. Valuta sokerikuorrutetta ohuina nauhoina jäähtyneen piirakan pintaan. Paloittele piirakka, kun sokerikuorrutus on täysin kuivunut.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.