Tuhti Amerikkalainen omenakakku yhdistää pehmeän tuorejuustotäytteen, rapean keksipohjan ja kanelisen omenahillokkeen. Koristele näyttävä kakku kinuskiraidoilla.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Aloita valmistamalla omenatäyte. Kuori omenat ja poista niistä siemenkodat. Leikkaa ne ensin neljään osaan ja sitten ohuiksi viipaleiksi. Sulata rasva isossa kattilassa. Sekoita joukkoon fariinisokeri ja kaneli. Lisää omenat hyvin sekoittaen. Hauduta miedolla lämmöllä 15–20 minuuttia, kunnes omenat ovat pehmeitä. Anna seoksen jäähtyä.
Hienonna keksit pohjaa varten. Lisää sulatettu rasva ja kaneli. Sekoita tasaiseksi. Kiinnitä leivinpaperi irtopohjavuoan (halk. 24 cm) pohjan ja reunan väliin. Leikkaa ylimääräinen paperi pois. Voitele vuoan reunat ja painele muruseos vuoan pohjalle ja reunoille. Paista 200 asteessa noin 6 minuuttia, kunnes pohja on saanut hieman väriä. Säästä muutama pekaanipähkinä koristeluun ja rouhi loput karkeaksi rouheeksi. Levitä kinuskikastike ja ripottele pähkinärouhe jäähtyneen pohjan päälle.
Valmista tuorejuustotäyte. Sekoita tuorejuuston joukkoon muna, sitruunanmehu, sokeri ja vanilliinisokeri.
Kaada omenatäyte pohjan päälle ja levitä pinnalle tuorejuustotäyte. Paista 175 asteessa noin 30 minuuttia. Anna kakun jäähtyä yön yli jääkaapissa.
Vaahdota kerma ja levitä kakun päälle. Raidoita kakku kinuskikastikkeella ja kuvioi vetämällä veitsellä raitojen vastaisesti molempiin suuntiin. Pyyhi veitsi välillä. Koristele kokonaisilla tai kevyesti rouhituilla pekaanipähkinöillä. Kakku on parhaimmillaan koristelupäivänä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.