Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Leikkaa irtopohjavuoan (halkaisija 24 cm) pohjalle leivinpaperi ja voitele reunat. Kuori ja raasta porkkanat hienoksi raasteeksi. Sekoita vehnäjauhot, sokeri, leivinjauhe, minttu ja vanilliinisokeri keskenään.
Hienonna pekaanipähkinät veitsellä karkeaksi rouheeksi ja sekoita rouhe kuiva-aineiden joukkoon. Riko munien rakenne ja sekoita joukkoon öljy sekä porkkanaraaste. Lisää munaseokseen kuiva-aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa uunin alatasolla noin 30–35 minuuttia.
Sekoita tuorejuuston joukkoon rahka, vanilliinisokeri ja minttulikööri. Lisää lopuksi tomusokeri. Levitä kuorrutus jäähtyneen kakun päälle. Koristele rouhituilla tai kokonaisilla pekaanipähkinöillä. Porkkanakakku säilyy mehevänä jääkaapissa useita päiviä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Kakku oli lievä pettymys, öljy ei sovi tähän leivonnaiseen, rasvan määrä muutenkin ehkä liian vähäinen. Myös kuorrutuksesta puuttui porkkanakakkuun kuuluva suolainen säväys. Rahkan maku korostui, sokeria liian vähän. Joten kakku jäi mauttoman makuiseksi. Onnistui muuten hyvin.
Samanu
6 vuotta sitten
Tämä on maukas ohje. Teen aina tällä ja tulee raikkaan makuinen.