Annanperunat eli Pommes Anna on ranskalainen klassikkolisäke, joka koostuu perunaviipaleista ja voista. Valmista suloiset miniperunakakut muffinipellin avulla!
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Pese perunat ja leikkaa ne mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi mandoliinilla. Siirrä viipaleet kulhoon.
Sulata voi kattilassa ja lisää valkosipuli ja timjami.
Voitele muffinipellin kolot sulatetulla voilla. Sekoita loppu voi perunoiden joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita perunaviipaleet voisulassa.
Aseta muffinipellin jokaisen kolon pohjalle pieni oksa timjamia. Lado perunaviipaleita limittäin koloihin. Kaada päälle kulhoon jäänyt voisula.
Paista 200 asteessa noin 35 minuuttia. Kumoa muffinipelti leivinpaperilla vuoratun pellin päälle. Katso, että perunaviipaleet pysyvät muodossaan ja asettele niitä tarvittaessa uudelleen. Paista perunakakkuja uunissa vielä noin 10 minuuttia, kunnes ne saavat hieman väriä.
Koristele annokset tuoreella timjamilla ja tarjoa lisäkkeenä lihan tai kalan kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.