Talven herkullisin suolainen piirakka saa täytteekseen suolaista cheddarjuustoa ja mehevää paistettua sipulia. Herkuttele piirakka sellaisenaan tai tarjoa raikkaan salaatin kanssa.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sulata taikina pakkauksen ohjeen mukaan ja painele se voidellun korkeareunaisen piirakkavuoan (Ø 24 cm) pohjalle ja reunoille.
Kuori ja viipaloi sipulit. Hienonna valkosipulinkynsi. Kuullota sipuleita öljyssä pannulla, kunnes ne ovat kunnolla pehmenneet. Mausta suolalla, pippurilla ja timjamilla. Anna jäähtyä.
Esipaista piirakkapohjaa 200-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 10 minuuttia.
Sekoita raastettu cheddarjuusto sipuliseoksen joukkoon ja levitä täyte tasaisesti piirakkapohjalle. Riko kananmunien rakenne kulhossa ja sekoita joukkoon ruokakerma. Kaada seos tasaisesti täytteen päälle.
Paista piirakkaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 35 minuuttia. Anna piirakan jäähtyä hiukan ennen tarjoamista.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hyvä resepti, viiden tähden arvoinen, mutta rehellisesti: kuvan piirakan epäsymmetrisen villi leikkaus saa aivot solmuun. Siitä hyvästä annoin vain 4 tähteä!
Teriyakichick
2 vuotta sitten
Maukasta! Ihanaa! Erinomainen lohturuoka talven pakkasiin. Piirakka on melkeinpä vielä maukkaampi seuraavana päivänä, jos sitä ylipäätään on jäljellä vielä seuraavana päivänä...
herkullista
2 vuotta sitten
Resepti on aivan ihana! Mitenköhän mitoitus menee jos tekisi tätä pellillisen?
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
herkullista, mukava kuulla! Mikäli haluat valmistaa Ø 24 cm piirakkavuokaan mitoitetun piirakan uunipellillä, ohje kannattaa yleensä valmistaa 2,5-kertaisena. Cheddar-sipulipiirakkaa ei ole kuitenkaan testattu muun kokoisena.
JM
2 vuotta sitten
Herkullista
Testattu on
5 vuotta sitten
Tää on niin hyvää
Nam nam
5 vuotta sitten
Kyllä minä nyt mieleni pahoihin, aion silti tehdä tätä :)