Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Valmista pohja nyppimällä jauhot ja voi seokseksi. Lisää suola, kananmuna ja vesi. Sekoita tasaiseksi ja painele taikina voideltuun piirakkavuokaan (Ø 24 cm). Pistele piirakkapohja haarukalla ja esipaista pohjaa 200-asteisen uunin alatasolla noin 10 minuuttia.
Valmista sillä aikaa täyte. Sulata ja kuumenna parsakaalia mikrossa noin 3–4 minuuttia. Valuta parsakaalit lävikössä. Kuutioi feta. Sekoita ruokakerma, kananmunat ja mausteet keskenään.
Levitä esipaistetun piirakkapohjan päälle parsakaalit ja kuutioitu fetajuusto. Kaada päälle ruokakermaseos. Paista 200-asteisen uunin alatasolla vielä noin 30 minuuttia. Tarjoa piirakka hieman jäähtyneenä.
Vinkki! Voit myös tehdä piirakan suorakaiteen malliseen vuokaan. Voit myös käyttää piirakkaan tuoretta parsakaalia: Keitä parsakaalit miedosti suolalla maustetussa vedessä melkein kypsiksi. Valuta ja jäähdytä parsakaalit.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Tein omalla piirakkapohjalla. Täytteestä jätin valkosipulin pois ja lisäsin puolikkaan sitruunan mehun parsan sekaan. Tuli aivan loistava piirakka.
Lisää maustetta
1 vuosi sitten
Vaatii ehdottomasti lisää mausteita! Laitoin kolme kynttä valkosipulia, ei ollut yhtään liikaa. Lisäsin myös tuoreita yrttejä. Pohjataikinaan raatoin parmesaania, toimi.
Mies
1 vuosi sitten
Hyvä resepti maistu todella hyvältä
Oli hyvää
1 vuosi sitten
Hyvää
Mia
2 vuotta sitten
Pohja epäonnistui täysin. Sitä ei saanut vuoasta irti millään. Syötiin sitten pelkkää täytettä. Harmitti.
Lepuri
2 vuotta sitten
Mahtava resepti💕
Aina onnistuu ja maistuu hyvältä!😃
Yksi juttu jonka olen lisännyt reseptiin on juusto raastetta laitan. Laitan juuston piirakan päälle että siitä tulee rapea🧀
Jeejee
3 vuotta sitten
Moi, miksi tässä reseptissä ei ole ravinto tietoja?
PieBae
3 vuotta sitten
Enemmän suolaa ja 3-4 vsipulinkynttä ni alakaapi lyyti jo kirjottelemmaan
K-Kuluttajapalvelu
4 vuotta sitten
Siru, valkosipulin voi lisätä täytteeseen raakana tai halutessaan sen voi myös kuullottaa ensi pannulla.
Siru
4 vuotta sitten
Hei, kuullotetaanko valkosipuli, vai laitetaanko kenties täytteeseen raakana. Ohjeessa ei mielestäni mainita sitä lainkaan!
Em
5 vuotta sitten
Hyvä piirakka. Tosi nopea, jos tekee valmistaikinaan. Mausteisiin tarvitsisi vielä jotakin lisää, vaikka pippurilla ja valkosipulilla pääseekin pitkälle.
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
pettynyt, reseptissä on käytetty pakastettua parsakaalia. Tästä syystä reseptissä ei ole ohjeistusta, miten toimia, jos käyttää tuoretta parsakaalia. Mikäli käyttää tuoretta parsakaalia, voi ne halutessaan lisätä kuumentamattomina piirakkaan. Jos haluaa että niiden rakenne on piirakassa pehmeämpi, voi tuoreita parsakaalinuppuja keittää lyhyen aikaa ennen piirakkaan lisäämistä.
pettynyt
6 vuotta sitten
voi mainita heti reseptin alussa, että jos käytät tuoretta parsakaalia niin keitä ne ekaks. Kun piirakka on jo uunissa ottaa päähän lukea se siinä vaiheessa.
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Hei Marza, piirakan voi tehdä myös valmiiseen piirakkataikinaan. Piirakan voi tehdä esimerkiksi 20 x 35 kokoiseen suorakaiteen muotoiseen vuokaan.
Marza
8 vuotta sitten
Voiko tehdä valmiiseen piirakka taikinaan? Vuuan kokoa on jo kertaalleen kysytty mutta minkä kokoiseen vuokaan jos suorakaiteen muotoinen?
Hemuli
8 vuotta sitten
Moi
K-Kuluttajapalvelu
9 vuotta sitten
Hei Frontside Mallue, piirakan voi tehdä myös pyöreään vuokaan, jonka halkaisija on 24-26 cm.