Pehmeä ja suklainen chia-tuorepuuro on helppo valmistaa illalla jääkaappiin odottamaan. Pehmeä ja kuituisa puuro maistuu niin aamu-, väli- ja iltapalana.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Pippuri, ikävä kuulla, että puuro ei ole hyytynyt. Hyytymisen kannalta on tärkeää, että raaka-aineet on mitattu tarkasti ja hyydytysaika on riittävän pitkä (mielellään yön yli, vähintään 2-3 tuntia). Reseptin raaka-aineita ja suhteita on myös nyt hiukan päivitetty.
Herkuttelija
5 vuotta sitten
Ihan törkeen hyvää
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Utelias, halutessaan kaurajuoman voi hyvin korvata esimerkiksi jollakin muulla kasvipohjaisella juomalla tai maidolla.
Utelias
6 vuotta sitten
Onko pakko käyttää kauramaitoa/-jogurttia, näkyy joka ohjeessa olevan? Mitä vaihtoehtoja?
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Suolitukosvaara, chiansiemeniä käytetään reseptissä 1 rkl/annos.
Nam
6 vuotta sitten
Todella hyvää! Kokeillaan tulevaisuudessakin
Aamupalamies
8 vuotta sitten
Mahtavan makuinen aamujuoma. Chian siemenet ovat myös käsittämättömän piristäviä!