Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 30–60 min
Kuori parsat nupun alapuolelta ja leikkaa tyvestä 2–3 senttiä puumaista osaa. Ryöppää parsat upottamalla ne kiehuvaan, suolalla maustettuun veteen 2 minuutiksi. Nosta lävikköön ja jäähdytä kylmän veden alla, jotta kypsyminen lakkaa ja parsat pysyvät kirkkaan vihreinä.
Sekoita keskenään gluteeniton jauhoseos, leivinjauhe, paprikajauhe ja basilika. Nypi joukkoon pehmeä rasva. Lisää lopuksi vesi ja sekoita käsin tasaiseksi taikinaksi. Painele taikina jauhojen avulla voidellun piirakkavuoan (Ø 26 cm) pohjalle ja reunoille.
Sekoita kulhossa tuorejuusto, munat ja mausteet. Kaada seos vuokaan. Puolita valutetut parsat ja asettele ne säteiksi piirakan pinnalle. Puolita myös chorizoviipaleet ja asettele ne parsatankojen väleihin.
Ripottele pinnalle parmesaaniraastetta ja paista 175-asteisen uunin alimmalla tasolla noin 30–35 minuuttia, kunnes pinta on hyytynyt ja saanut väriä. Voit nostaa piirakan lopuksi uunin keskitasolle, mikäli haluat enemmän väriä pintaan.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Kuvassa ja myös ohjetekstin mukaan on kyse vihreistä parsoista. Miksi ihmeessä niitä pitäisi ruveta tuhlaamaan kuorimalla?
Ai niin, nehän on kotoisin ties kuinka kaukaa ja sitten niitä roudataan vielä päivätolkulla keskusvarastojen kautta ympäri maata... Ei ihme, jos matkalla nahistuvat.
Joten koko ajan lisää kotimaista parsaa kauppoihin odotellessa: aamupellolta illallispöytään.
Sinänsä ihan kohtuullisen toimiva parsapiirakkaohje. Käytin chorizon tilalla pekonia.