Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sulata voi ja anna jäähtyä. Lisää sokeri voin joukkoon ja vatkaa joukkoon myös munat.
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää ne kosteisiin aineisiin ja sekoita.
Ota taikinasta noin puolen ruokalusikallisen kokoisia nokareita. Pyöritä nokareet palleroiksi ja kääntele tomusokerissa. Nosta pallot lautasella pakastimeen tunniksi.
Ota pallerot pakastimesta ja pyörittele ne uudelleen tomusokerissa. Tomusokeria pitää olla paljon, jotta halkeamat näkyvät.
Paista 175-asteisen uunin keskitasolla 10 minuuttia. Anna pikkuleipien jäähtyä pellillä.
Voit pyöritellä taikinapallot pakastimeen hyvissä ajoin ja paistaa ennen tarjoilua.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Tosi helppoja ja hauskoja! Onnistuu gluteenittomanakin pirkan vaaleaan jauhoseokseen! Näitä voi maustaa vaikka miten. Kaneli toimii hyvin ja suklaahippusillakin on kokeiltu.
Hyväkulöytyiresepti
7 kuukautta sitten
Iso suositus. Nam, nam ja nam.
Nams
10 kuukautta sitten
Kamala suklaan nälkä, ja kaapissa ei palaakaan. Ajateltiin kokeilla näitä, kun perusaineksia löytyi ja tosi hyviä tuli! Mantelijauhoa ei ollut, joten korvasin sen 0.6 dl vehnäjauholla. Ihanan pehmeitä silti. Ehdottomasti jatkoon!
Cookielover123
10 kuukautta sitten
Nämä ovat tosi hyviä ja herkullisia ehdottaisin kokeilla näitä
K-Kuluttajapalvelu
10 kuukautta sitten
I♡keksit, sokeria ja tomusokeria tarvitaan 1 1/2 dl eli puolitoista desiä.
I♡keksit
10 kuukautta sitten
Mitä tarkoittaa 11/2dl?
En tiiä 123
1 vuosi sitten
Nämä ovat todella hyviä leivoin näitä yhteen aikaan niin paljon että äitini alkoi kutsua näitä minun nimellä
Pikku kokki
1 vuosi sitten
Pari kertaa piti yrittää että onnistui mutta aivan mahtava resepti. Varmasti jatkoon!
Iina
1 vuosi sitten
Todella hyvä
Kp
1 vuosi sitten
Maistuu mutakakulta eli on tosi hyvää
Cookiemon
1 vuosi sitten
Ei kannata tehdä, jos ei halua kokoajan olla valmistamassa lisää - näitä nimittäin menee reilusti ja kaikki haluaa lisää!
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Sufu, taikina ohjeistetaan pakastamaan, jotta cookiesit eivät leviä liikaa paistamisen aikana ja sisus jää pehmeäksi.
Sufu
2 vuotta sitten
Sain ko.keksejä maistiaisiksi jouluna. Nam! Pyysin reseptiä itselleni ja huomasin että pitää pakastaa 🤔
Miten olennaista tämä on lopputuloksen kannalta?
Mitä tapahtuu/ei tapahdu jos pakkasessa vierailun jättää välistä?
Juuh
2 vuotta sitten
Parhaitaa
Kaksi leipuria
2 vuotta sitten
Ihastun tää on niin super hyvä!!!!🥰❤️😻😻
Aspen
2 vuotta sitten
Kauanko suunnilleen säilyvät? Ajattelin tehdä lahjaksi
Tein gluteenittomat versiona toimi hyvin tomu sokeria juuri sopivasti. uudelleenkin menee jatkoon🫶🏻
Nuori lepuri
2 vuotta sitten
Laitoin sokerin vahingossa kuivien aineiden sekaan. (Enkä vatkannut voin kanssa) Joten pikkuleivät lössähtivät littaniksi uunissa.
Leipuri rakastaja
2 vuotta sitten
Todella hyvä tomusokeria oli kivan määrän ja mantelia ei oikeastaan edes tarvita
Anna
2 vuotta sitten
Vaikuttaako mitään, jos korvaa vehnän gluteenittomalla seoksella?
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Anna, valitettavasti reseptiä ei ole testattu gluteenittomalla jauhoseoksella.
Lflfkhktg
3 vuotta sitten
Onko mantelijauhe tarpeellinen?
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Lflfkhktg, mantelijauhe tuo kekseihin mehevyyttä ja makua. Reseptiä ei ole testattu ilman mantelijauhetta. Halutessasi voit kokeilla jättää mantelijauheen pois ja lisätä sen sijaan 0,5-0,7 dl ylimääräistä vehnäjauhoa.
kaa
3 vuotta sitten
ihan sika hyviä
Crinkle cookies
3 vuotta sitten
Todella hyviä! Ehdotan säilymään näitä omaan keksipurkkiin koska tomusokeri leviää kaikkialle.
K-Kuluttajapalvelu
3 vuotta sitten
Umutti, reseptiä ei ole testattu taikinan pakastamisen jälkeen. Paistoaika on pakastetulla taikinalla pidempi. Kannattaa seurailla paistoa tiiviisti 10 minuutin ohjeellisen ajan jälkeen.
umutti
3 vuotta sitten
Miten vaikuttaa paistoaikaan jos pakastaa pallerot illalla ja pistää uuniin aamusta?