Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Sulata rasva ja anna jäähtyä. Sekoita kahvi rasvan joukkoon.
Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne muna-sokerivaahtoon vuorotellen jäähtyneen rasvaseoksen kanssa.
Levitä taikina leivinpaperin päälle syvälle uunipellille. Paista 200-asteisessa uunissa 15–16 minuuttia. Älä siirrä kypsää pohjaa pois pelliltä.
Valmista kuorrutus. Paloittele voi korkeareunaiseen kattilaan ja sulata miedolla lämmöllä. Pidä kattila liedellä ja siivilöi tomusokeri ja kaakaojauhe muutamassa erässä voimakkaasti sekoittaen voin joukkoon. Lisää kahvia vähän kerrallaan, kunnes seos on levitettävän paksuhkoa ja kiiltävää. Kuorrutukseen ei välttämättä tarvitse lisätä koko kahvimäärää.
Kaada kuorrute tasaisesti kädenlämpöisen pohjan päälle ja levitä veitsellä tai lusikalla. Ripottele heti strösselit pinnalle. Jos kuorrute ehtii jämähtää kattilaan, lämmitä se uudelleen ja lisää tarvittaessa tilkka kahvia tai vettä.
Vinkki! Jos pohja ehtii jäähtyä täysin kylmäksi, voi kuorrutetta olla vaikea levittää. Tee silloin kuorrutteesta hieman juoksevampaa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Aivan liikaa sokeria. Oli niin makeaa, että jäi syömättä.
N
5 kuukautta sitten
Jotenkin outo resepti. Esim sokeri muna vaahtoon piti laittaa 6 kananmunaa jotta se vaahdottui
Mä
5 kuukautta sitten
Millä tasolla toi mokkapalaa paistetaan
K-Kuluttajapalvelu
5 kuukautta sitten
Mä, mokkapalat paistetaan uunin keskitasolla.
Lulu
5 kuukautta sitten
On hyvää
Rjh
7 kuukautta sitten
Pumpulinpehmeitä tuli!
.
7 kuukautta sitten
Hyvä ja toimiva resepti, mutta liian yksinkertaisesti selitetty.
v.r
8 kuukautta sitten
enemmän kastiketta.
Innokas leipuri
10 kuukautta sitten
Tää resepti on aina ollu luotettava. Pohjasta tulee kuohkea, ja pysyy hyvin kasassa. Kuorrutekkin oikein sopiva, ja sitä tulee tarpeeksi.
Mirzi
1 vuosi sitten
Hyvää mut ei pysynyt palat koossa.
Rakastaja leipuri
1 vuosi sitten
Maailman parhaat mokka palat
Santtu
1 vuosi sitten
Kaikissa leivontaresepteissä pitäisi mainita, minkä kokoiselle vuoalle/pellille ohje on.
TV
1 vuosi sitten
Herkullinen resepti
Ullavaan
1 vuosi sitten
Kiitos vastauksesta.
K-Kuluttajapalvelu
2 vuotta sitten
Ullavaan, resepti on testattu toimivaksi K-Koekeittöllä siinä mainituilla raaka-aineilla. Pohjassa on käytetty nesteenä vahvaa kahvijuomaa. Halutessaan kahvin voi toki kokeilla korvata maidolla.
Ullavaan
2 vuotta sitten
Puuttuuko tästä reseptistä maito/kerma tuosta mokkapala taikinasta?
Teen eka kertaa gluteenitonta mokkapalat enkä haluaisi mokata sen takia... Ainakin muiden sivustojen mokkapaloihin tulee nesteeksi maitoa.
T: Ulla
Kipa
2 vuotta sitten
Mitä kahvin tilalle? Cocisko?
Leipuri
2 vuotta sitten
Aivan liian sokerinen resepti.
Herkullista
2 vuotta sitten
Todella hyvä resepti. Kuohkea ja täyteläinen, ei uskoisi gluteenittomaksi.
Eo
3 vuotta sitten
Hyviä ideoita
J
3 vuotta sitten
Todella hyvä ohje. Ihanan kuohkea!
Maistuu jokaiseen suuhun ja ei huomaa eroa tavalliseen venhäjauhoihin tehtyyn.
V
3 vuotta sitten
Paras respti ikinä
Gluteeniton
3 vuotta sitten
Tuli täydellinen piirakka👌
Th
3 vuotta sitten
Mahtava resepti!😋
nam
4 vuotta sitten
Ai niin mutta sen vinkin antaisin, että kannattaa antaa pohjan jäähtyä kokonaan ja vasta sitten levittää kuorrute. Jos lämpimän pohjan päälle laittaa, kuorrute helposti imeytyy sisään.
nam
4 vuotta sitten
Tein puolet tästä, tuli puolen pellin kokoiseen vuokaan täydellinen. Varmaan parhaita mokkapaloja mitä oon ikinä syönyt! Myös ystäväni, joka ei noudata gluteenitonta ruokavaliota, rakastui tähän. Tehdään uusiks Halloweenina!