Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kuumenna vesi ja rasva kattilassa. Sekoita jauhot ja suola keskenään ja kaada kuuma vesi-rasvaseos jauhojen joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi puuhaarukalla. Anna jäähtyä hetki ja muotoile taikina käsin palloksi.
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Leikkaa paprika pieniksi kuutioiksi. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna chilipalko.
Ruskista jauheliha pannulla. Lisää sipuli, valkosipuli, paprika ja chili ja kuullota niitä hetki. Mausta suolalla, savupaprikajauheella, mustapippurilla ja tomaattipyreellä. Anna täytteen jäähtyä hetki.
Jaa taikina kahteen osaan ja kauli kahdessa erässä kevyesti jauhotetulla pöydällä ohuiksi levyiksi. Leikkaa taikinasta ympyröitä muotin tai esimerkiksi mukin avulla (Ø 10 cm). Kauli tarvitaessa vielä uudestaan.
Jaa täyte ympyröiden keskelle ja taita puolikuiksi. Nipistä reunat kiinni huolellisesti, nosta empanadat pellille leivinpaperin päälle ja voitele kananmunalla.
Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 20 minuuttia. Tarjoa hieman jäähtyneinä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.