Musaka eli moussaka on itäisen Välimeren alueen keittiöille tyypillinen munakoisopaistos. Ihana kasvismoussaka syntyy linssikastikkeesta ja juustokastikkeesta.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Huuhtele ja valuta linssit siivilässä. Kuori ja hienonna sipuli sekä valkosipulinkynnet. Halkaise chili, poista siemenet ja hienonna se. Kuullota sipulia, valkosipulia ja chiliä hetki öljyssä. Lisää tomaattisose, juustokumina, savupaprika ja suola.
Lisää tomaattimurska. Huuhtele tomaattimurskapurkki vedellä (2 dl) ja kaada pannulle. Lisää valutetut linssit ja hauduta kastiketta 5–10 minuuttia.
Valmista juustokastike pinnoitetussa kattilassa. Sekoita öljyn joukkoon vehnäjauhot ja kuumenna hetki. Lisää maito kahdessa erässä hyvin sekoittaen. Keitä muutama minuutti. Mausta kastike suolalla ja mustapippurilla. Lisää lopuksi juustoraaste ja sekoita tasaiseksi.
Voitele laakea uunivuoka. Viipaloi munakoiso ohuiksi viipaleiksi. Levitä vuokaan kerroksittain munakoisoviipaleita, linssikastiketta ja juustokastiketta. Kaada juustokastike päällimmäiseksi ja ripottele pinnalle juustoraaste.
Kypsennä 200 asteisen uunin alatasolla 30–40 minuuttia. Pane folio vuoan päälle paistamisen lopuvaiheessa, mikäli pinta meinaa ruskistua liikaa. Anna vetäytyä hetken ennen tarjoilua. Koristele tuoreella basilikalla.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Koostumuksesta tuli sopivan napakka, kun itketti munakoison ja jätti linssikastikkeesta veden lähes kokonaan pois. Reseptin mukainen suola on niukka, eli joutuu lisäämään. Hyvää tuli.
Vinkki
2 kuukautta sitten
Kannattaa ”itkettää” munakoiso viipaleet suolan avulla.
Mussaka
10 kuukautta sitten
Sama ongelma, liikaa nestettä.
Kokeilija
1 vuosi sitten
Tämän voi tehdä gluteenittomana niin, että käyttää vehnäjauhojen tilalla vaaleaa maizenaa. Tein seuraavasti: Maito kattilaan lämpenemään kiehumispisteeseen, 3,5rkl maizenaa sekaan, minuutti keittämistä, mausteet ja juustoraaste sekaan.
Munakoisojen kanssa oli epäonnea, molemmat ehtivät pilaantua sisältä kun ruuanlaitto viivästyi useilla päivillä aiotusta. Laitoin niiden tilalta riisiä, nyt on vuoka uunissa, saapa nähdä kypsyykö riisit ja tuleeko syömäkelpoista.
Juhaty
2 vuotta sitten
"Vetisyys" kommenttien perusteella käytin vain alle desin vettä. Se oli ok.
Munakoisot n. 1 cm paksuisina jäivät 40 minuutin paistossa hieman koviksi. Seuraavalla kerralla kokeilen toisesta moussakareseptistä tuttua keinoa, jossa munakoisoviipaleita paistetaan hetken aikaa ennen vuokaan latomista. Lisäksi "itketin" munakoisoja hetken suolan avulla
Kokkinelonen
6 vuotta sitten
Tää ohje muuten ok mutta vetiseksi meni ..ehkä perunaa kerroksien väliin niin auttaisi