Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kuumenna vesi ja rasva kattilassa. Sekoita jauhot ja suola keskenään ja kaada kuuma vesi-rasvaseos jauhojen joukkoon. Sekoita taikina tasaiseksi puuhaarukalla. Anna jäähtyä hetki ja muotoile taikina käsin palloksi.
Kuori ja hienonna sipuli ja valkosipuli. Leikkaa paprika ja tomaatit pieniksi kuutioiksi. Hienonna oliivit ja valuta tonnikala.
Kuullota sipuli ja valkosipuli öljyssä pannulla. Lisää paprikat ja kuullota niitä hetki. Lisää myös tomaatit, oliivit, mausteet sekä tomaattisose. Hauduta täytettä noin 10 minuuttia. Sekoita joukkoon tonnikala ja anna täytteen jäähtyä hetki.
Jaa taikina kahteen osaan ja kauli kahdessa erässä kevyesti jauhotetulla pöydällä ohuiksi levyiksi.Leikkaa taikinasta ympyröitä muotin tai esimerkiksi mukin avulla (Ø 10 cm). Kauli tarvitaessa vielä uudestaan.
Jaa täyte ympyröiden keskelle ja taita puolikuiksi. Nipistä reunat kiinni huolellisesti, nosta empanadat pellille leivinpaperin päälle ja voitele kananmunalla.
Paista 200-asteisen uunin keskitasolla noin 25 minuuttia. Tarjoa hieman jäähtyneinä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hyvä resepti, itse laitoin vähän enemmän suolaa, aika rasvainen taikina, että ei voi joka päivä syödä. Kaulin kaikki ensin ja sitten täyte. Vaikka luulin että täytettä liikaa.
Annikki
2 vuotta sitten
Sopii koko perheelle, ei ole liian mausteinen vaan juuri sopiva!
Ijidcj
3 vuotta sitten
Ok
örni tarkkana
6 vuotta sitten
Ihana resepti, helppo... Suosittelen
Apua!
7 vuotta sitten
Jauhoja meni n 12dl, muuten hyvä resepti. Side note: gluteenittomilla jauhoilla todella vaikeasti leivottava taikina, vaikka käyttäisi psylliumia.