Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
30–60 min
Pohja
Nypi kulhossa vehnäjauhot, suola ja huoneenlämpöinen voi. Lisää vesi ja sekoita nopeasti tasaiseksi.
Painele taikina voidellun piirakkavuoan (Ø 26 cm) pohjalle ja reunoille.
Esipaista pohjaa 200 asteesssa uunin alimmalla tasolla noin 10 minuuttia.
Täyte
Hienonna sipuli. Kuutioi pesty paprika.
Ruskista jauheliha pannulla omassa rasvassaan. Lisää joukkoon sipuli, paprikakuutiot sekä tomaattipyre. Kuullota samalla sekoitellen. Mausta suolalla ja pippurilla. Lisää lopuksi vielä persilja ja sekoita.
Ripottele puolet juustoraasteesta esipaistetun piirakkapohjan päälle. Lisää jauhelihaseos tasaisesti juustoraasteen päälle. Ripottele loput juustoraasteet jauhelihaseoksen päälle.
Vatkaa munien rakenne rikki kulhossa. Lisää kerma ja sekoita. Kaada seos tasaisesti piirakkavuokaan.
Paista 200 asteessa uunin alimmalla tasolla 25–30 minuuttia, kunnes täyte on täysin hyytynyt ja pinta saanut hieman väriä. Tarjoa piirakka hieman jäähtyneenä.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.