Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
15–30 min
Valmista ensin tsatsiki. Raasta kurkku karkeaksi raasteeksi ja valuta siivilässä. Kuori ja hienonna valkosipulinkynsi. Sekoita kaikki kastikkeen ainekset keskenään ja nosta kastike jääkaappiin maustumaan.
Viipaloi munakoiso. Sivele viipaleiden pintaan öljyä ja ripottele niiden pintaan suolaa ja pippuria. Kypsennä viipaleet parilalla tai grillissä pari minuuttia välillä käännellen. Mausta viipaleet arrabbiatapestolla.
Lämmitä sämpylät grillissä. Leikkaa tomaatti viipaleiksi ja suikaloi kuorittu punasipuli.
Halkaise sämpylät ja kokoa hampurilaiset siten, että kuhunkin hampurilaiseen tulee rucolaa, juustoviipale, munakoisoa, sipulia, tomaattia ja tsatsikia.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Miksi reseptissä on briossisämpylä (Fazer 4 kpl/pakkaus) ja osta-sarakkeessa gluteeniton sämpylä( Sano 2 kpl/pakkaus)? En hoksannut katsoa osta-listaa tarkemmin.
K-Kuluttajapalvelu
1 vuosi sitten
TarjaKe, reseptille on kiinnitetty yleistuote "hampurilaissämpylä", joka antaa k-ruoka.fi-sivustolla erilaisia vaihtoehtoja hampurilaissämpylälle. Tässä kohtaa valittuna olevan kaupan valikoima vaikuttaa siihen, mitä tuotetta ostoskoriin suositellaan.
Lisbe
1 vuosi sitten
Joka vuosi tehdään ja ovat älyttömän hyviä vaikka lihansyöjiä olemmekin. Myös vieraat ovat tykästyneet näihin.
Puhaskoski
1 vuosi sitten
Oli muuten aivan tajuttoman hyvä resepti!
Eikka51
6 vuotta sitten
Voiko tehdä myös gluteenittomana ja laktoosittomana?
K-Kuluttajapalvelu
6 vuotta sitten
Eikka51, voit toki halutessasi tehdä burgerit myös gluteenittomaan leipään ja valita laktoosittomia tuotteita.