Hedelmäinen semifreddoReseptin takana bloggaaja

Hedelmäinen semifreddo

  • Annosmäärä6 annosta
  • Valmistusaikayli 60 min
  • Kasvis (lakto-ovo)
Hedelmäinen semifreddo on raikas jälkiruokaklassikko, jonka makua voi muunnella erilaisilla hedelmäsoseilla. Reseptin on laatinut Nanna Rintala Kaikki äitini reseptit -blogista.
  • Kasvis (lakto-ovo)

Ainekset

6 annosta
4
 
kananmunaa
tai
5 dl
 
tai
2 dl
 
tomusokeria
tai
1/2 tl
 
suolaa
tai
1–2 dl
 
tai

Pinnalle

 
tai

Valmistus

yli 60 min

Vuoraa noin 1,5 l vetoinen pitkä leipävuoka tuorekelmulla. Erottele kananmunista keltuaiset ja valkuaiset.

Ota esille kolme kulhoa. Laita ensimmäiseen valkuaiset, toiseen keltuaiset ja sokeri ja kolmanteen kerma.

Laita ensimmäiseen vuokaan valkuaiset, toiseen keltuaiset ja sokeri ja kolmanteen kerma. Jatka kakkoskulhoon ja vatkaa sokeri ja keltuaiset vaaleaksi täyteläiseksi vaahdoksi. Vaahdota lopuksi kerma. Kun vaahdotat aineet tässä järjestyksessä, ei vatkaimia tarvitse välillä pestä.

Sekoita kerma ja keltuaisvaahto keskenään ja kääntele lopuksi valkuaisvaahto varovasti joukkoon.

Valuta vuoan pohjalle hedelmäsosetta. Jos pidät vuokaa hiukan kallellaan saat semifreddon toisen nurkan kivasti keltaiseksi. Lusikoi päälle semifreddoa 1/3 vuoan tilavuudesta, sitten hedelmäsosetta, taas semifreddoa jne kerroksittain vuoka täyteen. Kun valutat hedelmäsoseen nauhana sinne tänne, saat kivemman efektin.

Peitä vuoka tuorekelmulla ja laita pakastimeen vähintään 3 tunniksi.

Kumoa valmis semifreddo tarjoilulautaselle ja tarjoa kokonaisena tai valmiiksi viipaloituna. Viimeistele halutessasi kinuskikastikkeella, hedelmillä, marjoilla, kukilla tai pähkinöillä.

Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla

Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.

Valikoima ja hinnat kaupasta
  • Dansukker Luomu tomusokeri 500g
    Hinta 2,89/kpl
    5,78/kg
  • Pirkka jodioitu ruokasuola 1kg
    Hinta 1,19/kpl
    1,19/kg
  • Pirkka suomalainen kuohukerma 5dl
    Hinta 2,75/kpl
    5,50/l
  • Pirkka mangosose 0,5l
    Hinta 1,79/kpl
    3,58/l
  • Pirkka kinuskikastike 2dl laktoositon
    Hinta 1,69/kpl
    8,45/l
  • Pirkka kananmuna 6 kpl/ 348 g
    Hinta 1,49/kpl
    4,28/kg
  • Pirkka vapaan kanan munia 6 kpl/408 g
    Hinta 1,69/kpl
    4,14/kg
  • Dansukker Tomusokeri 500g
    Hinta 1,65/kpl
    3,30/kg
  • Jozo jodioitu hienosuola 125g
    Hinta 0,99/kpl
    7,92/kg
  • Jozo jodioitu hienosuola 600g
    Hinta 1,75/kpl
    2,92/kg
  • Pirkka suomalainen kuohukerma 2dl
    Hinta 1,15/kpl
    5,75/l
  • Valio kuohukerma 0,5 l
    Hinta 4,09/kpl
    8,18/l
  • Bonne Premium Mangosose 100% 0,5l
    Hinta 3,39/kpl
    6,78/l
  • Maitomaa kaura-kinuskikastike 2dl
    Hinta 2,75/kpl
    13,75/l
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.

Voisit pitää myös näistä

Arvostele resepti

ka. 3,5 (4 arviota)