Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Keitä perunat kypsiksi, noin 20 minuuttia. Anna jäähtyä.
Kuori perunat. Soseuta perunat siivilän läpi pusertamalla. Näin munkkeihin ei jää paakkuja.
Sekoita perunamassa ja kananmuna kulhossa. Sekoita kuivat aineet ja sitruunankuori keskenään ja lisää ne perunamassaan. Sekoita tasaiseksi.
Kuumenna rypsiöljy valurautapadassa tai teräskattilassa. Öljy on sopivan kuumaa (180 astetta), kun pieni leipäpala ruskistuu parissa minuutissa.
Pyörittele taikinasta jauhotetuin käsin noin ruokalusikallisen kokoisia pieniä palloja. Kypsennä 5 munkkia kerrallaan kerran kääntäen noin 3–4 minuuttia, kunnes munkit ovat kauniin värisiä.
Nosta munkit reikäkauhalla valumaan talouspaperin päälle. Sokeroi munkit lämpiminä. Perunamunkit ovat parhaimmillaan tuoreina.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.