Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Valmista täyte. Kuori päärynät, poista siemenet ja leikkaa hedelmät pieniksi kuutioiksi. Purista limetin puolikkaasta mehu ja kaada päärynäkuutioille, jotta ne eivät tummu. Halkaise viinirypäleet. Hienonna puolikas chilipalko, josta on poistettu siemenet.
Mausta öljy viinietikalla, hunajalla ja chilillä. Sekoita marinadi hedelmien joukkoon. Nosta jääkaappiin maustumaan noin tunniksi. Ota voitaikinalevyt sulamaan pellille leivinpaperin päälle.
Leikkaa sulaneet taikinalevyt kahtia neliöiksi. Viillä veitsellä noin sentin levyiset reunat neliöihin, mutta älä leikkaa pohjaan saakka. Voitele reunat munalla. Leikkaa sinihomejuustopalasta 12 viipaletta. Asettele viipaleet neliöiden keskelle.
Paista leivonnaiset kauniin ruskeiksi 225 asteessa uunin keskitasolla noin 12 minuuttia.
Nosta leivonnaiset tarjoiluvadille. Valuta hedelmäpalat marinadista siivilässä. Annostele runsas ruokalusikallinen hedelmätäytettä sulaneen juuston päälle. Tarjoa glögin, teen tai kahvin kanssa.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.