Mustikkapiirakka on klassikko, joka kuuluu kesään. Kaurajauhoista tehty makea ja murea piirakkapohja valmistuu helposti vain sekoittamalla ainekset keskenään.
Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
Valmistusaika: 30–60 min
Sulata rasva leivontakulhossa mikrossa. Sekoita joukkoon sokeri ja kananmuna.
Lisää keskenään sekoitetut kaurajauhot, leivinjauhe ja kardemumma.
Levitä löysähkö taikina taikinakaapimella piirakkavuoan pohjalle (Ø 24 cm). Voit painella taikinaa myös hieman reunoille.
Sekoita perunajauhot jäisten marjojen joukkoon. Ripottele marjat pohjalle.
Sekoita täytteen kermaviili, muna, sokeri ja vaniljasokeri keskenään. Kaada seos marjojen päälle.
Paista uunin alatasolla 200 asteessa noin 35 minuuttia. Jos reunat alkavat tummua liikaa, voit paiston loppuvaiheessa peittää piirakan kevyesti foliolla. Anna piirakan jäähtyä ennen tarjoamista.
Voit tehdä piirakan myös tuoreista mustikoista, jolloin marjojen joukkoon ei tarvitse lisätä perunajauhoja.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Todella hyvän makeinen ja koostumus on hyvä (voisi lisätä hiukan sokeria ja rahkaa )
Herkkupylly
2 kuukautta sitten
Ainakun tekee mieli niin tää on tosi hyvä❤️
Herkuttelija
2 kuukautta sitten
Todella herkullinen ja helppo valmistaa, eikä tarvitse paljon sokeria
A
3 kuukautta sitten
Piirakka oli herkullinen ja täyteläinen
Marjette
4 kuukautta sitten
VOU TOSI HYVÄÄ OLI KIITOS !
Ronja
4 kuukautta sitten
Aika hyvä resepti sain tästä reseptista aikaan ison kakun en tiedä miten !
Mm
4 kuukautta sitten
Piirakkapohja liian pieni. Maku oikein hyvä
elni
4 kuukautta sitten
Oikein hyvä resepti
Arvot 5/5
6 kuukautta sitten
menossa a kuappaan puuttuu rahka ja sokeri
Carlos
7 kuukautta sitten
Muissa koostumus on parempi, mutta maku on ok.
Leipuri
7 kuukautta sitten
Onnistuu hyvin vaihtamalla voin rypsiöljyyn. Niin nopea valmistaa!
Löffe
7 kuukautta sitten
Helppo resepti. Käytin vehnäjauhoja ja kaurahiutaleita pohjaan.
Anni Suomi
8 kuukautta sitten
Oli liian vähän kanan munaa täytteestä tuli kuin soppa
Eetu
8 kuukautta sitten
Oli hyvä ja selkeä ohje
zz
8 kuukautta sitten
hyvä resepti
Kokeilija
9 kuukautta sitten
Hyvää tuli, vaikka ei ollutkaan kotona kaurajauhoja. Nyt ei tarvinnut olla gluteeniton, niin käytin kauraleseitä ja vehnäjauhoja. Pohja onnistui näinkin oikein hyvin.
Hemuli
9 kuukautta sitten
Ohon hyvä tuote
MINÄ
9 kuukautta sitten
Hyvä
🫐
9 kuukautta sitten
Helppo, nopea ja yllättävän maukas. Teinit söivät samantien.
Anna
10 kuukautta sitten
Todella hyvä
K-Kuluttajapalvelu
10 kuukautta sitten
Piirakkaa paistetaan uunin alatasolla 200 asteessa noin 35 minuuttia. Paisto-ohje löytyy K-Ruoka-sovelluksessa ja mobiilinäkymässä valmistus -välilehdeltä.
Mooses
10 kuukautta sitten
Paistolämpötila????
PAM
10 kuukautta sitten
oli tosi hyvä ja todella helppo 👍
Leipuri
10 kuukautta sitten
Tulee hyvää myös ilman kardemummaa, kun kokeilin vaniljasokerilla!
Maidoton ruokavalio
10 kuukautta sitten
Helppo ja nopea piirakka .
muutin vähän ohjetta,ei ollut glut.kaurajauhoja, Myllärin vaalea jauhos1 1/2 dl ja riisijauh 1dl lvj.1tl vanilja.1tl fiberij.2 rkl, 1dlsokr.100g rasv
aa , mustikat ,ei kermaviiliä vaan, kaurahiutl 3dl.50g sulat rasvaa, 1/2 dl sokeri
Laita mustik.päälle
Paista.180 35 min
kotiLeipuri
10 kuukautta sitten
TODELLA HYVÄÄ kannattaa kokeilla🩷
Loppuun palanut
10 kuukautta sitten
Huonoin resepti ikinä. Paloi täysin pohjaan, alataso ja 200astetta aivan liikaa.
Fammu56
11 kuukautta sitten
Aineksia ja niiden määriä hieman varioin annettujen kommenttien perusteella. Pohjaan kolmen öljyn margariinia 100 g ja ruokosokeria 1 dl. Jauhoista puolet täysjyvävehnää ja puolet kaurahiutaleita. Täytteeseen lisäksi 1/2 tl raastettua sitruunankuorta. Tuli mielettömän hyvää ja rakennekin toimi. Kiva suutuntuma kaurahiutaleista.