Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Suikaloi pesty kaali hienoksi. Pehmitä kaalia mikrossa tiiviin kannen alla (650 w) 6–7 minuuttia, niin että kaali jää vielä rapeaksi. Voit myös pehmittää kaalisuikaleet liedellä tiiviiskantisessa kattilassa. Lisää silloin kattilan pohjalle tilkka vettä tai öljyä pohjaantarttumisen estämiseksi. Sekoittele välillä.
Suikaloi kuorittu omena. Suikaloi myös taatelit pitkittäin ohuiksi viipaleiksi. Lisää omena- ja taateliviipaleet kaalin joukkoon.
Sekoita kastikkeen ainekset keskenään voimakkaasti vatkaten ja lisää salaatin joukkoon. Anna jäähtyä ja siirrä jääkaappiin maustumaan 2–3 tunniksi tai yön yli. Ripottele pinnalle pähkinärouhe.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.