Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Lohko omenat ja päärynät ja poista niistä siemenkodat. Leikkaa omenat ja päärynät pieniksi kuutioiksi. Hienonna kuorittu sipuli. Raasta hyvin pestyn appelsiinin kuori (noin 1/2 rkl) ja purista mehu (noin 1 dl).
Pane kaikki muut ainekset paitsi hillosokeri ja kuivatut karpalot kattilaan. Keitä noin 15 minuuttia, kunnes omenat ovat pehmenneet, mutta eivät kuitenkaan soseutuneet. Sekoita muutamia kertoja varovasti kypsennyksen aikana.
Lisää hillosokeri ja kuivatut karpalot. Keitä miedolla lämmöllä vielä noin 10 minuuttia. Annostele seos puhtaisiin, kuumennettuihin lasitölkkeihin. Sulje tölkit huolellisesti. Säilytä kylmässä. Chutney on nautittavissa seuraavana päivänä. Tarjoa esimerkiksi kalkkunan kanssa tai juustojen seurana. (Annoksesta tulee noin 9 dl).
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.
Hei! Kuinka paljon reseptin määrillä tulee valmista chutneytä? Esim. kuinka monta hillopurkillista? Kiitos!
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
Mari, ohjeesta tulee valmista chutneyta noin 9 dl.
K-Kuluttajapalvelu
5 vuotta sitten
BB, pakaste karpalot voi hyvin korvata puolukoilla. Mitään ei tarvitse sen kummemmin muuttaa, sama määrä puolukoita sopii oikein hyvin. Puolukat vain ovat hieman pienempiä kuin karpalot, joten määrällisesti niitä tulee todennäköisesti enemmän, mutta puoli litraa on sopiva määrä silti. Mikäli löytyy kuivattuja puolukoita voi kuivatut karpalot korvata niillä.
BB
5 vuotta sitten
Miten tämä toimii tuoreilla karpaloilla/puolukoilla? Mittasuhteet tuolloin?
Maru
8 vuotta sitten
Kuinka kauan tämä säilyy?
K-Kuluttajapalvelu
8 vuotta sitten
Maru, chutney säilyy useita viikkoja, jopa kuukausia jos se on laitettu puhtaisiin steriloituihin purkkeihin ja sitä on käytetty hygienisesti ja säilytetty jääkaapissa. Avattuna sen säilyvyys on toki lyhyempi.