Ravintoarvot ovat laskennallisia ja suuntaa antavia
Valmistus
yli 60 min
Kuori juurekset ja upota kylmään veteen tummumisen estämiseksi. Paloittele juurekset mahdollisimman suuriksi paloiksi, jotka silti mahtuvat poikittain monitoimikoneen leikkuriterän syöttösuppiloon. Leikkaa juurekset lehdenohuiksi viipaleiksi. Pidä eri juuresviipaleet erillään toisistaan.
Voitele tilava pyöreä vuoka (Ø noin 23 cm). Lado pohjalle puolet porkkanaviipaleista säteittäin tasaiseksi kerrokseksi. Mausta kerros suolalla ja timjamilla. Lado puolet palsternakkaviipaleista seuraavaan kerrokseen ja mausta kuten edellä. Jatka kerroksia sellerillä, lantulla, lopulla palsternakalla ja porkkanalla.
Kuumenna vesi ja liuota siihen kasvisfondi. Kaada 1/2 dl lientä vuokaan juuresten päälle. Peitä vuoka tiiviillä kannella (esim. silikonikannella). Kypsennä uunin alatasolla 175 asteessa 1–1 1/2 tuntia.
Lisää loput kasvisliemestä vain, jos vuoan pohjalla ei ole nestettä. Kokeile ruoan kypsyyttä varrastikulla. Anna kypsän juureskakun vetäytyä kannen alla vielä noin 15 minuuttia. Leikkaa terävällä veitsellä ristiin annospaloiksi. Koristele tuoreella timjamilla. Tarjoa liharuokien lisäkkeenä.
Vinkki! Juhlavan juureskakusta saat kun vuoraat vuoan leivinpaperilla ja nostat kypsän kakun vuoasta tarjoiluvadille. Poista leivinpaperi.
Kokeile reseptiä esimerkiksi näillä tuotteillaKokeile reseptiä näillä tuotteilla
Valitsethan ensin , josta haluat tilauksesi tehdä.
Reseptit on testattu reseptissä mainituilla raaka-aineilla. Huomioithan, että vaihtoehtoisten raaka-aineiden ominaisuudet voivat vaihdella ja vaikuttaa ruoan onnistumiseen. Tarkista tuotteiden soveltuvuus aina pakkausmerkinnöistä, kun valmistat ruokaa erityisruokavaliota noudattavalle.